Press "Enter" to skip to content

ES-kelit 27/5 ja 29/5

27.5. allekirjoittanut seikkaili vaihteeksi jälleen kaupassa kun kelit tärähtivät päälle. Tämä sekalainen roiskinta ympäri Euroopan toi kuuluviin asemia vähän kerrallaan sieltä sun täältä. Kaikkein ensimmäiseksi 1600 UTC jälkeen mentiin britteihin ja taisi JJH napata seasta slovenialaisenkin. 1710 UTC jälkeen bandi oli lähestulkoon vaiti etelärannikolla, mutta Tampereen pohjoispuolella pistettiin menemään Saksan, Beneluxin ja Tanskan suuntaan. Hiukan kello 180o UTC jälkeen töhähti taas aivan etelässäkin hetkellisesti. Asemasaldoksi jäi mystisesti kombinaatio Ranska, Bulgaria  ja Alem FM Turkista (IKA). 1830 UTC Esmeralda löysi jostain aivan uuden mekon ylleen ja lähti reissaamaan Kanaalille päin. BBC-asemia tuli ja jotain ranskaakin. Siitä pölähdettiin 1850 UTC Pohjoiseen Italiaan ja palattiin vauhdilla takaisin Ranskaan, johon kelit asettuivat noin tunniksi. Asemia kuului Turun seudulla Lounais- ja Keski-Ranskasta, Helsingin seudulla Pariisin huiteilta. Ennen 2000 UTC kelit putosivat taas alabandille tökkiviksi. Uusi nousi lähti vielä n. 2200 UTC, jolloin MWE kuuli tukun ranskalaisia Bretagnesta. Harvinaisen sottainen päivä. Seuraava päivä olikin hiljaista ja 29.5 kävi huikea yhden minuutin italotöhähdys joka ulottui ainakin Turusta Tampereelle. Ainakin oli aikaa purkaa nauhoitukset pois. Alla jälleen varsinainen kokoomalogi turhauttavista lyhyistä nostoista, joista ei paljoa jäänyt kesiksessä muisteltavaksi. Tunnistetut mustattuja, tentit kursiivilla ja huomionarvoiset alleviivattu myös.

27/5/2010

93,1 1626 G: UNID Donald Trump -läppää. Samaan aikaan 88.3:lla ainakin britti.
88,7 1642 G: BBC R2. Tuli tunnistettua netissä olevasta podcastista, samaa tuli.
90,1 1647 G: BBC R2. //podcast. HPE sai tästä myös RDS:n, samoin kuin 89.9.
88,3 1659 G: BBC R2. //podcast. Tulipahan nämäkin feidailut niitattua.
89,5 1725 IRL: tent. RTÉ. Töhähdys myös 1755. Pätkiä ei löytynyt BBC:n podcastista ja aksenttikin viittasi jotenkin enemmän Vihreälle saarelle.
87,9 1802 F: UNID 15 sekunnin töhähdys ranskaa jotenkin ”semaine prochaine à 20H20 le même Sing Rock(?) à 20H50 le Lex Rock(?) avec le samedi de nouveau à 16H00 sens du fiboule(?) et bien du dessert Rolling Stones ou comment?” Eipä tämä johda mihinkään.
88,1 1803 BUL(?): UNID uutista Sofian poliisista.
88,3 1833 G: BBC R2. Dave McCain’n ”Fire Heart” kantriohjelman listalla.
90,1 1835 F: UNID mainoskatkolla. Sokeroitujen herkkujen sesonki on meneillään ja CanalSatiakin pääsisi katsomaan. Tyrin tietysti asemakuulutuksen olemalla poissa juuri jinglen aikaan.
88,1 1839 G: BBC R2 näytti RDS-koodin. Samaa sisältöä edelleen 88.3:lla.
87,9 1849 UNID soitti espanjankielistä muzakkia, mutta sehän ei vielä tarkoita mitään.
90,1 1852 F: UNID. ”…Paris. L’autre album que vous interesse cette semaine, c’est…” turhauttavaa tökintää.
88,5 1856 G: BBC R2. //podcast.
89,4 1856 I: Ciao Como Radio, Como. Entinen Studio Vivo. Lady GaGa:n ”Telephone” ja ohjelman sulkukuulutus: ”E per chiudere al meglio l’appuntamento delle giovedì con Como Vende Musica arriva l’ultima nuova proposta di questa settimana, il nuovo single ho firmato…si è sentito ”Replay”. Sitten kuuluikin enää pari tahtia em. biisistä ja putosi kohinaan.
87,9 1904 F: France Bleu, Paris. Valence (26) -tx. Muutoin samanlainen jingle kuin 26.5. mutta ilman paikallismainintaa lopussa. ”Les plus belles chansons francaises sont sur France Bleu. Dès 21  heures à minuit, Evelyne Adam sur France Bleu”.
88,3 1917 F: France Inter, Paris. Carcassonne (11) -tx. Pyreneitä hivellen. //90.1.
90,1 1919 F: France Inter, Paris. Mende (48) -tx. ”Sur la Route” -ohjelmassa Harper Simon soi.
94,9 1925 F: France Inter, Paris. Millau (12) -tx. Harper Simonin kappale Tennessee soi myös täällä.
96,5 1926 F: France Culture, Paris. Carcassonne (11) -tx. ”Sur le Culture” -maininta ei tullut ID:n omaisesti mutta Freudista kertova ohjelma tuli täältä tähän aikaan!
95,7 1927 F: UNID. Kelisuunnasta olisi tukku vaihtoehtoja tähän. Erikoiseen aikaan ”tous les matinees” -jinglejä, joista ei vielä pääse asemannimen jäljille..
95,9 1932 F: France Inter, Paris. Dijon (21) -tx. Samaa Harper Simonin duppausta ilman idiä.
96,1 1935 F: Rire & Chansons, Paris. Moulins (03) -tx.”Les meilleurs sketches sont sur Rire et Chansons”. Taajuudella kolme lähetintä, joista arvoin voimakkaimman.
90,2 1953 UNID: Hurjasta discobiitistä on huono tunnistaa. Tällaisia oli muitakin..
88,4 2207 F: tent. Rire & Chansons, Paris. Nantes (44) -tx. Voisi olla taas tämä, samaan aikaan MWE:llä vetoa departementteihin 85 ja 35, jotka ovat tämän ympärillä. Phone-in show taisi venähtää muutaman minuutin yliajalle, mutta ainakin juontajan etunimi täsmäisi.
29/5/2010
87,5 0946 I: UNID. ”…news, gli strumenti per chi cerca gli offri del lavoro, www.feidaasyvään.it, il sito per trovare il lavoro.” ja arvoton elokuvamainos. HKU:lla Capital tässä koodiin asti. Taitaa kerrostalot blokata signaaleja, hö.
88,0 0947 I: UNID. Mies-DJ vain kehui soittamiaan kappaleita. Samalla MWE:llä italoa toisaalla ja HKU:lla spotteja tässä Bolognaan. Huono tsägä tässä töhäyksessä.

Pari kaunista riviä by JJH

Ensimmäisen hälyn napsahtaessa luuriin oli allekirjoittanut parhaillaan autoilemassa ”Yllättävän Lähellä” – olevaan kauppaan hakemaan ”visuaalista ja aineellista” materiaalia kelien nosteeksi. Eväät levällään, hip hop radioiden ääreen ja taajuus 88.5MHz tauluun…mikäs kumman mongertaja tämä on(?) nooo pätkä talteen ja niitä ”Rittejä” jahtailemaan saapuneen tekstarihälyn mukaisesti…(88.5MHz selvisi erinnäisten kuuntelukertojen jälkeen Iberia- ja Kreikka-arvailujen jälkeen tuikitavalliseksi Slovenialaiseksi MegaGigaHigaSuperPower-asemaksi RTV Slovenija A1)

Olihan siellä brittejä kuultavissa, mutta ah niitä iänikuisia BBC:n R1, R2, R3, R4 ja herra ties mitä niitä nyt onkaan. Jo paikoitellen epätoivoisen pakkomielteen omaisesti piti yritellä jos jonkinlaista paikallista kalastella, mutta eihän siinä auta maamme laulutkaan jos Mustalammen vastaanottokeskukseen ei muuta tällä kertaa ropise kuin BBC:tä. Otetaan vastaan kaikki mitä annetaan.

1709 utc alkaen alkoi brittien sekaan ilmaantumaan muutakin ”herkkua”. Ensimmäisenä Tanska P3- (89.7MHz) ja P1 (90.2MHz) -asemillaan ja myös jokunen vanha tuttu Benelux-maista (VRT Klara, Slam!FM ja muutama UNID-hohhailija). Paras terä taittui täällä n. 2000utc.

88.500 1625- SVN: RTV Slovenija. Pohorje -tx.
89.500 1754- BEL: VRT Klara. Sint-Pieters-Leeuw -tx RDS-id: ”KLARA”.
89.700 1709- DNK: DR P3. Ålborg-tx. Samaan aikaan myös P1 90.2MHz
92.700 1648- G: BBC R4. RDS.
98.300 1656- G: BBC R1. ID ja RDS.

Ylläolevien lokausteni lisäksi muutama ”nevahööd” UNID ja BBC:n eri ”verkkoja” lukemattomilta taajuuksilta.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *