Press "Enter" to skip to content

Avainsana: DXing

TESTISSÄ SILVER CREST KH 2032

Tällä kertaa laitetestaukseen on päätynyt Lidlin myymä Silver Crest KH-2032. Silver Crest -tuotemerkillä valmistetaan kaikkea leivänpaahtimista hiustenkuivaimiin, joten mitenkään erikoistunutta tuotekehitystä on turha odottaa. Ennakko-odotukset olivat melko huonot. Aiemmin testaamani KH 2029 on huonoin maailmanradio koskaan, joka minulla on ollut. Kolme numeroa malliasteikolla ylöspäin on kuitenkin tuonut monia odotettuja parannuksia. Vastaanotin ei edelleenkään ole erinomainen, ei ehkä edes hyvä. Mutta tiivistäisin kaiken sanaan kelvollinen.

Tiivistettynä laitteen plussat, etenkin verrokkina KH2029:ään.

+++ RDS-toiminnon olemassaolo
+++ Vastaanotin päivittää ajan ja päivämäärän RDS:n perusteella (kuten Sangean 909:ssä)
+++ Radio on kevyt (joskin hiukan kookas)
+++ 5.85-17.9 MHz aukottomana
++ Herkkyys on parantunut aiemmasta versiosta (KH2029), mutta ei edelleenkään yllä hyvään kastiin. En kutsuisi kuitenkaan sellaista radiota surkeaksi, jonka omalla piiskalla kuulee testikuuntelun aikana sattumalta 4 maanosaa (Eurooppa, Aasia, Amerikka, Afrikka)
++ suojapussi ja toimivuus verkkovirralla
++ Muisteja varmasti tarpeeksi jokaiselle käyttäjälle (yht. 1600 kpl)
++ Hienoviritysmahdollisuus FM 0.05 MHz, SW 1 kHz (tosin jokseenkin tarpeeton ominaisuus)
+ Soveltuu paikallisten FM-asemien kuunteluun sillä varauksella, että filtterit ovat leveät. Esimerkiksi 99.3 YLE roiski vielä 99.7 Bassoradion päälle hiukan. Molempiin matkaa n. 30 km.
+ Lämpömittari

Miinukset – ”miten tämä eroaa aivan oikeasta maailmanradiosta”

– – – Vastaanottimessa on olemassa low-sensitiivisyys ja DX-asento. Low on käytännössä tarpeeton, eikä päästä edes paikalliseksi luokiteltavia asemia läpi (6160 Rossii)

– – – MW vaimennettu, vain vahvimmat asemat jaksavat läpi, kuten monissa kotiradioissakin

– – FM:llä harhoja ja herkkyys korkeintaan kohtalainen
– -Skannaustoiminto ei takerru kuin tappi pohjassa tuleviin asemiin
– – RDS sekosi heti ensimmäisten asemien kohdalla. Novasta ja Iskelmästä näkyi yhdistelmä NOLM
– Selektiivisyydessä parantamisen varaa
– laitteen hyviä puolia oli etsittävä lähinnä käytettävyydestä ja muista, kuin asemien kuunteluun liitettävistä ominaisuuksista

Vastaanottimen valmistaja näkyy olevan Fai Hsing Industries, joka viitanee Kiinan suuntaan. Kaiken kaikkiaan hyvin peruskiinalainen radiovastaanotin, joka on tungettu täyteen muisteja ja lykätty pakkaan muutama hienomman radion toiminto (RDS+PLL), mutta perustekniikka (selektiivisyys ja sensitiivisyys) yltävät korkeintaan keskinkertaiselle tasolle. Kuuluu sellaisiin keksintöihin, joita ilman maailma pärjäisi vallan mainiosti. Ei tuo mitään uutta eikä edes mitään erikoista erikoisen edulliseen hintaan. Silti ihan toimiva peruspaketti aivan alkutaipaleella olevalle harrastajalle, joka ei halua panostaa ensimmäiseen radioonsa suuria summia. Luultavasti jollekulle sellaiselle tämäkin yksilö tiensä löytää. Silver Crestin voi ottaa vaikka matkalle mukaan. Jos vastaanotin litistyy lentokoneen ruumassa, mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Voisin jopa toivoa että niin kävisi. Silti, jos se selviytyisi perille ehjänä, se olisi ihan käyttökelpoinen laite.

Koekuuntelussa tammikuun alussa Uuraisilla lyhyiltä löytyi piiskalla seuraavat maat: Saudi-Arabia, Romania, Botswana, USA ja Espanja. KaupunkiQTH:ssa (turkulainen betonikeskittymä) sähköhäiriöistä puskivat läpi mm. Vatikaani, Kiina ja Ranska sekä silloinkin Romania. Keskiaalloilta läpi jaksoivat vielä ukrainalaiset 1000 kilowattia. Siinä olisi jo ihan mukava alku projektille 50 maata Silver Crestillä!

 

KH2032     ***           ***          **           *               **          ****        ***       € 19.90  ***

Tähtien antaminen oli vaikeaa, kun puolikkaita en haluaisi käyttää ja jotenkin järkevästi vastaanottimet pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen mahdollisimman todenmukaisesti. Vielä vaikeampaan on kuitenkin tähtien tabuloiminen kohdalleen, heh! Arvosanat saattavat vielä koekuuntelujen edetessä täsmentyäkin hiukan.

Kolme tähteä, hiukan parempi kuin edeltäjänsä!

 

 

English summary

Silver Crest is a brand of LIDL including everything from toast maker to hair dryer. Silver Crest receivers are manufactured and assembled by Fai Hsing Industries Ltd which refers to China. Silver Crest KH 2032 is a fair receiver in fair price. It offers nothing very special, it´s not very cheap, not very little, not very sensitive, neither selective, but it’s not even bad! It’s better than KH 2029, so in this case we can say that new model is better than the old one, as often happens.

KH 2032 is suitable for Dxing of the strongest international broadcasters and local stations. It has RDS display and time and date are updating automatically by RDS. It has PLL also and hundreds of memories, so the receiver is typical chinese – something better something worse – and the worse is the very simple basic technology. It’s suitable for example for travelling, it’s not heavy not expensive and you won’t cry if you loose it with all your luggages!

 Three stars!

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Christmas and Autumn DXing highlights

Radio Pluto 200 mW heard on 19m!

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=–AloBeXcFQ&context=C3f71d90ADOEgsToPDskJ1EZmKReZJKWWFw-WSIpqt[/youtube]

Radio Pluto QSL card

Misti Radio 18 watts with very nice signal on 48m. 48m is more difficult with very low power compared with 19m, it´s said so!

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=lzqqyspkTrA&context=C3cf056bADOEgsToPDskLXtkWFDOV4kR9l721llcyr[/youtube]

Misti Radio QSL card

The station name comes from a peruvian volcano called Misti, which is the origin of operators indian wife!

More stuff coming soon! Have an active rest of the year and a lot of QSO’s for coming 2012!

73´s de JMN aka. OH6001JMN aka. Globo

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

VASTAANOTINTESTISSÄ SILVER CREST KH 2029 – SAKSALAISTA TEKNOLOGIAA

Lidlissä myytävistä SilverCrest -radioista yksi löysi tiensä käytettynä Uuraisillekin. Uutena nämä laitteet maksavat noin 20 euroa. Monet tämänkin blogin lukijoista ovat jo varmaan nähneet Ylikosken Antin (AY) arvostelut SilverCrestin eri malleista Radiomaailman numeroissa 4/2010 ja 2/2011. Antti arvioi molemmat laitteet melko lailla DX-käyttöön sopimattomiksi. Tästä kolmannesta Silver Crestistä (KH 2029) en ole nähnyt missään käyttökokemuksia. Mainittakoon että AY:n kirjoitusten perusteella ennakkokäsitykseni oli hiukan nihkeä. Radion nimestä minulle tulee väistämättä mieleen Rolls Roycen huippumalli Silver Mist. Onko Silver Crest radioharrastajien Rolls Royce? Vai onko tämä kyseinen toosa sitten saksankielistä termiä käyttäen ihan Mist? (Mist, eritoten hevosenmist, on hyvä luonnonmukainen lannoite esimerkiksi pottumaalle)

Ensiksi on todettava, että oma kuuntelupaikkani on erilainen verrattuna Antin kuuntelupaikkaan. AY testasi radioitaan Helsingissä kaupunkioloissa. Itse kokeilin vempainta Uuraisten suburbaaneissa maisemissa. Huushollimme takana on n. 400 hehtaaria metsää ja yksi karhu jokaista kymmentä hehtaaria kohden. So. lähtökohdat testeihin esimerkiksi paikallisen häiriötason suhteen ovat aivan erilaiset.

Kuten muissakin SilverCresteissä, tässäkin mallissa löytyy FM:n lisäksi pitkät, keskipitkät ja lyhyet aallot. FM-alue kattaa erikoisesti taajuusvälin 87-109 MHz. 87-87.5 MHz välillä on tietääkseni Italiassa yksi asema, Radio Studio X 87.35. Sen kuuleminen tosin vaatisi reissua paikanpäälle. FM-alue on nimittäin selektiivisyydeltään ja herkkyydeltään erittäin huono ja lisäksi harhatoistoja esiintyy paljon. Yleensä täällä metsän keskellä mikä tahansa vastaanotin kestää FM-alueella yliohjautumatta. RDS-toiminnosta tämänhintaisessa vermeessä on annettava kuitenkin plussaa!

SW (5850-17900 kHz aukottomana) vaikuttaa välttävältä, samoin MW. Molemmilla aaltoalueilla selektiivisyys on siedettävä, esimerkiksi CRI 13710 kHz ja REE 13720 kHz eivät häirinneet toisiaan lainkaan. Herkkyydessä taasen on rutkasti parantamisen varaa. Esimerkiksi pikkuruinen Fintec on paljon herkempi (mutta yliohjautumaton) laite. Tecsunit puolestaan kuuluvat täysin eri kastiin. Huonompiinkin radioihin olen törmännyt – sellaisista mainittakoon Bench, joka soitti Radio Novan Jokisen eväitä sujuvasti 31 metrillä. Keskiaalloilla SilverCrest tarjoaa pyällyksen sekä eurooppalaisittain 9kHz, että jenkkityylisesti 10kHz välein. Vastaanotin kattaa myös ns. X-bandin, eli 1600-1700kHz! Amerikan alue siis 520-1710kHz tai mannereurooppalainen 522-1656 kHz. Pitkiä (144-299 kHz) en vielä ole testannut.

Yleiseltä käytettävyydeltään SilverCrest on heikko esitys. Esimerkiksi lyhyillä taajuuspomppiminen on tuskallista nakuttelua, bandilta toiselle siirtyminen on tehtävä up and down -näppäimin 5 kHz kerrallaan. Tietysti muistipaikoille on mahdollista asettaa sopivia taajuuksia nopeaa liikkumista silmälläpitäen. Toisaalta automaattiskannausta voi hyvin käyttää tähän tarkoitukseen pysäyttämällä skannauksen sopivassa kohtaa. Automaattihaku (seacrh-toiminto) on nimittäin niin nirso, ettei se pysähdy ellei kuuluvuus ole luokkaa 9+40dB. Ja tämän vastaanottimen herkkyydellä sellaista signaalia ei hevin löydy. Plussaa annetaan kuitenkin Fine -nappulan olemassaolosta. Tämä hienosäätötoiminto mahdollistaa virittämisen tarvittaessa 1 kilohertsin tarkkuudella (FM:llä 0.05 MHz). Radio selektiivisyys on myös kohdallaan. Erillistä ulkoantenniliitäntää ei löydy, mutta laitetta on mahdollista sentään käyttää myös 7.5V verkkolaitteella, mitä ei kuitenkaan tule vastaanottimen mukana. SilverCrestissä on olemassa erikseen DX-asento. Sen käyttämisestä huolimatta herkkyys on kehno, joten low-herkkyyttä en kehdannut edes kokeilla!

Pikaisen testin aikana lyhyillä noteerasin ainakin seuraavat asemat:
5885 Radio Vaticana, Santa Maria di Galeria italiaksi.
15085 Voice of Islamic Republic of Iran, Kamalabad arabiaksi.
13710 China Radio International, Cerrik englanniksi.
13720 Radio Exterior de España, Noblejas espanjaksi.
15380 Radio Romanie Internationale, Tiganesti ranskaksi.
11980 Polish Radio englanniksi.
11980 Radio Liberty (Svobodna) venäjäksi.
13810 Overcomer, Nauen englanniksi
13755 CRI Kashi kiinaksi
9480 Radio Rossii, Moskova venäjäksi.
9520 Radio Svodobna, Lampertheim venäjäksi.
9585 Radio Vaticana, Santa Maria di Galeria ukrainaksi.

Edellämainittujen asemien perusteella voidaan todeta, että SilverCrest on jokseenkin käypä radio maaseudulla asuvalle tai ahkerasti mökkeilevälle aloittelevalle DX-harrastajalle. Huippunappauksia tällaisella laitteella tuskin tehdään, mutta joitakin perustason ulkomaanpalveluasemia voidaan mökkiolosuhteissa kuunnella kelvollisin signaalein, etenkin ulkoantennin avulla. (Ylikosken Antti ei kaupunkiolosuhteissa saanut omilla samanmerkkisillään edes niitä esille). Vaikka radiota VOI käyttää joidenkin ulkomaisten asemien kuunteluun, varta vasten siihen tarkoitukseen en SilverCrestiä kuitenkaan suosittele, ellei satu muutenkin keräilemään radioita. Laite vaikuttaa samantasoiselta kuin muutkin Lidlin myymät samanmerkkiset radiot. Siis sama ”Mist” eri paketissa!

Yllä oleva taulukko perustuu täysin subjektiivisiin arvioihin ja vaikutelmiin vastaanottimien keskinäisistä eroista. Vastaanottimia ei ole testattu minkäänlaisissa ”laboratorio-olosuhteissa” vaan leppoisasti kotona kuunnellen ja nuppeja veivaten. On hyvä myös muistaa, että jopa samaa mallinimeä kantavat vastaanottimet tässä hintaluokassa saattavat poiketa radikaalisti toisistaan sekä ”varustelultaan” että vastaanottokyvyltään. Tähdet on jaettu sillä perusteella, mitä minun käytössäni olleet yksilöt mielestäni ansaitsevat. Käyttömukavuutta arvioin esimerkiksi sillä perusteella, miten vaivatonta on liikkua nopeasti taajuudelta toiselle ja miten vaivattomasti eri toimintoja voi käyttää ilman manuaalin jatkuvaa tankkaamista ja käsittämättömien näppäinyhdistelmien hallintaa. Ominaisuuksia arvioin niiden lukumäärän perusteella. Esimerkiksi RDS-toiminnolla ansaitsee varmuudella yhden tähden. Tässä suhteessa pyrin olemaan myös objektiivinen: myös itselleni yhdentekevät ominaisuudet (kuten lämpömittari lyhytaaltoradiossa) korottavat tähtien määrää. En ota kuitenkaan mitään vastuuta siitä, jos tämän taulukon perusteella hankit jonkin vastaanottimen ja koet sen jälkeen heittäneesi rahat pohjattomaan kaivoon! Heh!

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Luettua: Uusia Radiolehtiä v. 1956

Rintamamiestaloa perusteellisesti remontoiva Mari Vanhala on lahjoittanut Radioaktiivisten arkistoon kolme kappaletta hirsien välissä säilyneitä v. 1956 Uusia Radiolehtiä. Nämä 55 vuotta vanhat lehdet paljastavat, että DX-kuuntelu oli jo tuolloin jonkinasteista kansanhuvia. Suomen DX-Liiton edeltäjähän perustettiin vasta vuonna 1958 DX-Kerho Suomi -nimisenä. Kuitenkin jo aiemmin ulkomaisia asemia kuunneltiin Suomessa, ja kuunteluvinkit saivat jopa palstatilaa tämänkaltaisessa lehdessä. Yhdelle sivulle on tarkasti taulukoitu Ruotsin, Norjan, Tanskan, Länsi-Saksan ja Englannin lähettämät musikkiohjelmat kellonaikoineen musiikkityylien perusteella luokiteltuina. Asemien taajuudet kerrotaan muodin mukaisesti metreinä.


Helpommin hahmotettaviksi kilohertseiksi käännettyinä Ruotsin taajuudet ovat olleet 191 kHz, 593 kHz, 773 kHz, 980 kHz, 1176 kHz ja 1224 kHz. Lyhyillä sitä on voitu kuunnella 49, 27, 25 ja 19 metrin aaltoalueilla. Esimerkiksi 30.10.2010 vaientuneen Sölvesborgin (1179) juuret voidaan nähdä näin kauas. Tunnistettavissa ovat myös Motala (189) ja Göteborg (981), joista ensinmainittu hiljeni vasta 1992. Norjan ohjelmia on saattanut kuunnella taajuuksilta 219 kHz, 629 kHz, 890 kHz ja 1316 kHz sekä lyhytaalloilla 9539 kHz ja 11737 kHz. Näistä Oslo (216) sammutettiin 1995, mutta Kvitsoy (1314) jauhoi vielä 2006. Vigra (630) lopetti tietojen mukaan tämän vuoden kesäkuun lopussa. Molemmat ovat ajaneet 2000-luvulla alas myös lyhytaaltopalvelunsa.

 

Tanska löytyi tuohon aikaan asteikolta viidestä kohdasta: 245 kHz, 1429 kHz, 1485 kHz, 1060 kHz ja 6061 kHz. Kalundborg (243) lähetti pitkään vain satunnaisia DRM-testejä, kun perinteiset lähetykset päättyivät 2007. Sen sijaan 1062 vielä sinnitteli, tosin sen pitkin päivää ripotellut lähetykset ovat lyhyitä ja tarkoitettu lähinnä merenkulkijoille. Viimeisimpien tietojen mukaan Danmarks Radio on kuitenkin korvaamassa/korvannut em. keskiaaltolähettimen uudenaikaisella 50 kilowatin Nautel-lähettimellä, joka operoi taas taajuudella 243 kHz pitkillä aalloilla. Kalundborg vaikuttaisi pysyvän äänessä siis vielä pitkään! Lyhytaallothan Tanska hylkäsi jo joskus 90-luvulla. Danmarks Radion ulkomaanohjelmat releoitiin sen jälkeen Norjan kautta!

 

Kuunteluvihjeitä ulkomailta (klikkaa suuremmaksi)

Länsi-Saksalle on merkitty vain kaksi aallonpituutta 309 ja 189 metriä, joita vastaavat 971 kHz ja 1587 kHz. Näitä voisi hyvällä tahdolla yrittää yhdistää vielä nykyisinkin toimivaan WDR Langenbergin taajuuteen 1593 kHz ja NDR Hampurin taajuuteen 972 kHz. Englannin ykkösohjelman taajuuksiksi on kerrottu 200 kHz ja 1215 kHz. Näiden suhteen yhteys on paljon selvempi. 198 kHz lähettelee edelleen BBC Droitwichistä. Taajuuden 1215 kHz BBC jätti ja sille ilmaantui Virgin Radio, nykyään Absolute Radio. Länsi-Saksan ja Englannin lähettimistä on saatettu merkitä vain voimakkaimmat, koska kuulostaisi oudolta, että noin merkittävissä maissa olisi käytetty vain kahta lähetintä.

 

Suomikin harrasti ulkomaanlähetystoimintaa. Kunkin radiolehden ensimmäisellä sisäsivulla tiivistetään joka päivä lähetettävät ohjelmat ja niiden yhteydessä mainitaan myös ulkomaille suunnatut lähetykset. Toukokuussa Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan tarjottiin taajuuksilla 15190 kHz ja 17804 kHz tunti ohjelmaa kello 12.50-13.50. Lähetys koostui englannin-, ranskan-, suomen- ja ruotsinkielisistä uutisista sekä kymmenminuuttisesta ”suomenkielistä ohjelmaa”. Sunnuntaisin lähetettiin merimiesohjelmaa. Pohjois-Amerikkaan lähetettiin 14.00-16.00 samoilla taajuuksilla . Ensimmäisellä tunnilla mukana oli myös 9554 kHz. Tällöin kuultiin englantia, ranskaa ja ruotsia, mutta sunnuntaisin englannin ja ranskan asemesta ohjelma oli suomenkielistä. Toisella tunnilla kuultiin yksinomaan suomenkielistä ohjelmaa.

 

Heinäkuun ja syyskuun lehtien mukaan Länsi-Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan ja Kiinaan ohjelmaa tarjottiin 24.00-1.00 Suomen aikaa. Pohjois-Amerikkaan ja Intiaan lähetettiin kello 5.00 alkaen (lopetusaika jää epäselväksi). Taajuudet pysyivät samoina. Molemmat lähetykset sisälsivät englannin- ja ranskankieliset uutiset, STT:n myöhäisuutiset, sekä tarkemmin määrittelemätöntä suomen- ja ruotsinkielistä ohjelmaa. Sunnuntaisin ja juhlapäivinä luvassa oli nk. merimiesohjelmaa. Tämän termin merkitys on minulle epäselvä.

 

Tuolloin Suomessa oli myös kattava keskiaaltoverkosto, sekä ajankohdan huomioiden melko laaja ja alati kasvava FM-verkko (tai Ularyhmä, kuten asia tuolloin ilmaistiin). Yleisohjelmaa lähettivät Lahti 254 kHz, Helsinki 1485 kHz sekä 845 kHz, Joensuu 520 kHz, Kuopio 756 kHz, Oulu 433 kHz, Pori 1485 kHz sekä lyhytaallot 49 metriä, Tampere 1485 kHz, Turku 1485 kHz ja Ylivieska 836 kHz. Kaksikielisiä asemia toimi Helsingissä 557 kHz (Santahaminan 558 suljettiin 31.12.2007), Pietarsaaressa ja Tammisaaressa taajuudella 1485 kHz, Turussa 962 kHz (siirretty myöhemmin Poriin 963 kHz) sekä Vaasassa 1240 kHz. Kaksikieliset asemat releoivat yleisohjelmaa ruotsinkielisellä sisällöllä täydennettynä. Ularyhmä I käsitti 15 taajuutta, sekä vuonna 1956 käyttöön otetun Kristiinan. Ruotsinkielinen ularyhmä II laajeni seitsemään rannikkokaupunkiin, kun Pori otettiin kyseisenä vuonna käyttöön. Edelleen käytettäviä taajuuksia ovat Helsingin 91.9 ja 94.0, Forssan 89.2, Kokkolan 99.7, Kuopion 91.6, Lahden 95.5, Mikkelin 88.9, Porin 99.4, Rovaniemen 96.7, Savonlinnan 95.8, Tampereen 93.7, Turun 94.3 ja 98.2 sekä Vaasan 93.1 ja 95.2. Toki monessa tapauksessa lähetyskunta ja välitetty ohjelmaverkko ovat muuttuneet. Useilla tutuilla FM-taajuuksilla on silti pitkät perinteet. Pisimpään samaa ohjelmaa voidaan katsoa välittäneen Forssan (nyk. Tammela) 89.2, Kuopion 91.6 ja Mikkelin 88.9 (kaikki nykyisin YLE1 -asemia) sekä Porin 99.4, joka on nykyisin Eurajoen Radio Vegan taajuus.

Paikallisohjelmiakin tuohon maailmanaikaan oli verrattain paljon. Jo pelkästään yleisohjelman ohjelmat erosivat hiukan keskiaalto- ja FM-verkon välillä. Välillä vain osa FM-verkosta lähetti omaa ohjelmaa lopun verkon releoidessa keskiaaltoasemien kautta tulevaa pääohjelmaa. Lisäksi FM- ja keskiaaltoverkkojen kautta välitettiin myös varsinaisia paikallisohjelmia molemmilla kielillä. Näillä varhaisilla paikallisstudioilla oli myös yhteistyötä. Esimerkiksi Joensuun ja Oulun asemat releoivat oman ohjelmansa päätteeksi Kuopion ohjelmaa. Onneksi tuohon aikaan ei taidettu laskea pahemmin pisteitä eikä raportointiin ollut edellytyksenä paikallisohjelman kuuleminen. Sekavuuksia voisi aiheuttaa tilanne, jossa Kuopion ULA ja Koli lähettivät yhteisohjelmaa, mutta AM-asema samanaikaisesti releoi Mikkelin ja Jyväskylän ohjelmaa. Lähetykset eivät olleet ympärivuorokautisia, vaan yötauon lisäksi päivätauot ajoittuivat noin kello 8-11 ja 13-16. Ohjelmat oli siis rytmitetty työssäkäyntitahtiin lounasajan ja lepoajan huomioon ottaen. Sunnuntaina ohjelmaa oli enemmän ja myös paikallisohjelmaa tarjottiin silloin pitkin päivää ja joskus myös keskiviikkoiltaisin.

YLE:n taajuudet ulkomaille ja kotimaahan (klikkaa suuremmaksi)
Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
2 Comments

21.5 – Ensimmäinen kunnollinen Es-avaus

Tulihan se kesä ja sen myötä madame Esmeralda heilahti keskuuteemme. Allekirjoittanut missasi tämän avauksen totaalisesti ryytyen työmaalla, mutta tarina ja loki kertoo, että asemia on tullut niin balkanilta, sveitsistä, ranskasta kuin myös saksastakin.
 
Joitakin poimintoja lokauksista
 
88.300 1025- + F: R Campus, Orléans (45). Tätä on tullut jokusen kerran aiempina vuosina 45-kelillä kytättyä. HKU
88.400 0905- I: R Sportiva, Prato (PO). MO-tx. Jälleen tämä lähetin vetää uutta eri ketjua, ties monettako. JJS
88.400 1057- I: R.Sportiva, Prato (PO). ID. Uusi valtakunnallinen ketju, tällä taajuudella Modena/Reggio Emilia -alueelle eli lienee siis korvannut R.Cuoren. ”SPORTIVA”, PI: 5244. MWE
88.500 1040- BEL: BRF, Eupen. Liège/Bol d’Air-tx. NoID. Vain musiikkia. ”__BRF1__”, PI: 6366. MWE
88.500 1150- SUI: DRS 1, Zürich. Id. oli helppo varmistaa aseman podcastin kautta. PEH
88.800 1023- F: Magic FM, La Souterraine (23). Hyvä Ranska-avaus! Parikymmentä lokaali-idiä, suurin osa vanhoja tuttuja. Kyttäsin tällä 88.8-taajuudella Bretagnen Phare FM:ää, vaan eipä kuulunut. Ensin tuli Magic FM (23), sitten Virgin R (51) ja Mega FM (45). Lopuksi vielä Evasion FM (77) kahdesti. Kuullakseni myös Alouette meni tässä koska tuli muillakin taajuuksilla… HKU
89.200 0917- SUI: R L, Triesen, Liechtenstein. Tx ikävä kyllä edelleen Sveitsissä: Buchs/Buchserberg-Hinterberg, SG. Nimi lyhentynyt Radio L:ksi. Tällä kertaa ID, kun kehui Veranstaltungkalederiaan. JJS
95.400 1040- + F: EvryOne, Evry (91). RDS- (”EvryOne” pienin kirjaimin) ja audio-id. HKU
97.500 0940- D: SWR3 Rheinland-Pfalz und das Rheinland, Mainz. Taajuudella kolme minuuttia PEHin jälkeen, mutta nyt idi olikin mielenkiintoinen. Ensin jinglenä ”SWR3 Studio Mainz” ja puheella jatkettiin ”…für Rheinland-Pfalz und das Rheinland”. SWR3:lla siis neljä(?) regionaalia wikipedian mukaan vaikka SWR3:n weppisivulta en näistä tietoa löytänyt. Tämä ilmeisesti toinen Suomessa idattu. Vrt. JJK:n lokaus 97.0:lta viime kesältä. JKZ
97.500 0937- + D: SWR3, Rheinland-Pfalz und das Rheinland, Mainz. Näinhän se kuulutus on, kun osasi JKZ:n vihjeen perusteella kuunnella, joten + kuuluisi periaatteessa hänelle. PEH
 
Erityisesti FMDX.tk nostaa jalustalle harrastekaverimme JVA:n hienot suoritukset, jotka ovat kuunneltu Oulussa. Respect!!!!!
 
JVA:n esimerkilliset logaukset antavat etenkin allekirjoittaneelle arvokasta dataa siitä mihin se avaus oikeasti on osunut ja mihin suuntaan keli on siirtynyt on mihinkin aikaan edennyt.
 
87.500 0739- I: Radio Tele Trentino. ID. //88.2. JVA
88.200 0739- I: Radio Tele Trentino. ID. //87.5. JVA
88.300 0737- HRV: Radio Marija. NoID. ”R.MARIJA”. PI:50300(C47C). JVA
88.400 0740- HNG: Neo FM. ID. JVA
88.800 0737- SVK: Radio Hey!. ID. JVA
89.200 0750- AUT: Hitradio Ö3. ID. JVA
89.600 1051- HNG: Radio Centar. ID. Tämän jälkeen keli kääntyi Italiaan. JVA
90.800 1117- I: RAI. ID. Italialaiset ovat kovin harvinaisia täällä Oulun tasolla. Aamulla oli 0735-0745 SVK, HRV keliä ja sitten 1115-1145 Italiaa. Kolmesta aiemmin kuulemastani kuului kaksi, mutta uusia kuului myös muutama. JVA
90.900 1119- AUT: OE1. NoID. ”OE_1”. PI:41473(A201). JVA
91.000 1140- I: Radio Bruno. ID. JVA
91.100 1115- I: Radio Gamma. ID. ”R GAMMA”. PI:22595(5843). JVA
91.100 1122- I: RAI 1. ID. JVA
91.300 1142- I: Radio Anaunia. NoID. ”ANAUNIA”. PI:24416(5F60). Tältä taajuudelta ei OLLissa ollut yhtään aikaisempaa lokausta Italiasta. Peittosi juuri ratkaisevan hetken ajan musiikillaan SR1 Kalixin. JVA
91.400 1118- I: Radio Monte Carlo. ID. ”RMC_1”. PI:21011(5203). JVA
92.000 1143- I: Radio Cuore. ID. ”CUORE”. PI:21039(522F). FM List ei tunne tätä lähetintä, mutta aseman nettisivuilta se löytyy (Trentino Alto Adige). Tähän loppuivat Italia kelit. JVA
92.000 1120- I: RTL. NoID. ”RTL_102.5”. PI:21016(5218). JVA
92.200 1117- I: RTL. NoID. ”RTL_102.5”. PI: 21016(5218). JVA
92.300 1121- CZE: Radio Relax. NoID. ”RELAX”. PI:9268(2434). JVA
 
Paljon mielenkiintoisia uusia asemia kuulunut. Hieman huvittuneena seuraan jo viime kesänä esiin noussutta trendiä sekuntikello kourassa tapahtuvasta vertailusta siitä kenellä jokin uusi asema nousee ensimmäisenä kuuluville. Skabailua plussasta käydään hampaat irvessä ja sehän toki tuo mukavasti väriä kisailuun. Välillä kisailu menee jopa naurettavuuksiin, mutta tämä tietysti on ymmärrettävää kun harrastetaan suurella sydämellä. Oma lokaustapani on ollut aina se, että lokaan kellonajaksi sen kun olen varmuudella tunnistanut aseman, enkä sitä milloin se on alkanut kuulumaan. Jos haluaisin olla hankala ihminen vuoden 2008 NN, joka on tällä hetkellä plussana jaettu kolmen kuuntelijan kesken minun, JMN ja JJS:n kesken kuuluisi siitä plussa yksistään minulle sillä se on alkanut minulla kuulumaan jo 25-minuuttia ennemmin kuin muilla. Nykyisellä logiikalla plussa kuuluisi yksin minulle, mutta se on kylmän viileästi jaettu kaikkien kolmen kesken, joka on minun mielestäni ainut oikea tapa, sillä me kaikki olimme kuulutuksen aikaan samalla taajuudella samaan aikaan. Kieltämättä viime kesänä lentäneet kommentit tyyliin: ”Tuo on kuultu ennenkin” latisti itselle uuden aseman kuulumisesta aiheutunutta riemua melkoisesti. Itse asiassa moinen kommentti on yleensäkin absurdi. Plussan kuvat silmissä tapahtuva asemakeräily tuntuu olevan harrasteen keskeisin arvo. Yritä siinä sitten riemuita uudesta asemasta, joka saattaa olla hankala tapaus ja pienitehoinen, mutta sen synti on se, että se on kuultu vaikkapa kerran aiemmin vuoden 1983 kovilla keleillä. Moinen dissaaminen ja ”En olisi kehdannut lokata tuota” – kommentit pistää miettimään olisiko syytä suosiolla jättää lokaamatta kaikki muut asemansa paitsi ne, jotka ansaitsevat plussaus-statuksen. Itse jätin viime kesältä lokaamatta lukuisia hyviäkin asemia puhtaasti keljuuntumisesta turhanpäiväiseen kouhkaamiseen mitä saa ja mitä ei saa lokata. Lokailkoon ne, jotka tahtovat ja tietävät mitkä ovat lokauskelpoisia asemia. Me fiiliskuuntelijat roikutaan mukana ja nautitaan keleistä ja jokaisesta uudesta asemasta 😉 Uskokaa pois että moni sisämaassa kuultu asema tai vaikkapa Oulussa kuunneltu on paljon kovempi suoritus kuin Utössä napsittu FFF-asema. Enemmän arvostan sisämaan suorituksia kuin Utössä tehtyjä nappauksia. Herne nenään tai ei mutta näin se poijjat menee!

Mitä taas lokaamiskynnykseen tulee niin miksi edes lokaamista pitäisi rajoittaa? Mitä hyötyä edes on julkaista jonkinlaista koostetta kesän keleistä Radiomaailmassa lokin muodossa? Jos sellainen nyt on ihan pakko kerätä niin lokin yllpitäjä hommatkoon apua paskan seulomiseen pois. Apua on tarjottu ja vapaaehtoisia hommaan on saatavilla. Sama koskee tilastointia. Suurin tilastointia koskeva ongelma on epätäsmälliset tai puutteelliset tideot. Esimerkkinä viime kesän lokaukseni: ”97.000 SVK: Rádio Kiss. Michalovce-tx ID: ”Rádio Kiss”. Plussa pois edestä…kiitokset oikaisusta JUS:lle”. Kyseiseen lokaukseen laitoin plussan koska kyseistä asemaa ei löydy tilastosta tuolta taajudelta tuolla nimellä ja siitähän allekirjoittanutta oikaistiin välittömästi. Kuinka edes vähän aikaa harrastanut voi tietää saati päätellä, että tuo asema on ehkä kenties lähettänyt tyystin eri nimellä tyystin eri taajuudella? Eihän tässä ole mitään järkeä! 97.0MHz on edelleen Slovakian kohdalla tyhjä. WTF?! Vääntäkää nää asiat tyhmille rautalangasta niin me uudetkin harrastajat käsitetään että miksi ihmeessä. Tähän kohtaan olen kuullut lakonisen kommentin: ”Lokaajan tehtävä on itse selvittää onko asema plussa vai ei”? *huoh* kuinkahan se sitten tehään jos tuon nimistä asemaa ei ole tilastossa eikä koko tilastosta löydy kyseiseltä taajuudelta mitään? Kurkkaanko kristallipalloon vai onko nää vaan asioita, jotka pitää tietää?

Me täällä FMDX.tk:ssa jatkamme valitsemmallamme tiellä. Nostamme jalustalle ne suoritukset joita todella arvostamme. Jaamme kaikille avoimesti kelitietoja ja kohtelemme jokaista DX-Kuuntelijaa tasavertaisesti kokemustasoon katsomatta. Haluamme, että jokainen kokee kuuluvansa tärkeänä osana yhteisöön. Jokaisen suoritus on arvokas ja julkaisemme myös sellaiset lokaukset, joita virallisessa lokissa ei julkaista. Me teemme tätä fiiliksellä. Me julkaisemme hilseet siksi, että ne auttavat hahmottamaan kelin suunnan ja omien kokemuksiemme pohjalta juuri ne ns. hilseet ovat monesti auttaneet oikeille jäljille UNID-asemien selvittelyssä. Meille jokainen Es-avaus on merkkitapaus. Jokainen itsellemme uusi asema on kova juttu, vaikka se olisi kuultu jo 100 kertaa aiemmin ja vaikka se asemamme on kovasti kohinassa ja kuulostaa etäisesti islannilta. Se haistapaska hilse-asemakin tuo meille rankissa pisteen. Tylyä mutta totta. Mihin ihmeeseen tästä harrasteesta on kadonnut sydän ja fiilis? Ei kukaan voi olla niin perkeleen kyyninen, ettei oikeasti osaa iloita itselleen uudesta asemasta siitäkin huolimatta, vaikka sen on joku Heikki Huippukuuntelija kuullut aiemmin. Mitä vitun väliä sillä on? Se on sinulle uusi. Iloitse siitä! Ne plussat on vaan turhanpäiväistä DX-Pippelin kasvatusta. Siinä vaiheessa kun DX-Kuunteluni muuttuu sellaiseksi, että ainoa mihin enää riittää iloa on todeta kuulleeni sen ja sen aseman vuonna 2006 kovilla keleillä kohinassa ja ”Tuo on hilse. Ei kannata lokata. Tuo on kuultu jo ennen ihan paska asema”. Alan etsimään jotain ihan muuta harrastusta. Sitä odotellessa nautitaan kesästä, keleistä ja yhteenkuuluvuudesta ja jätetään turha sekuntikellon kanssa kikkailu väliin. Tää on hieno harrastus. Ei sössitä tätä turhanpäiväiseen vinoiluun ja dissaamiseen 😉 Sen verran kuitenkin kokonaisuudessaan tämä vittuilu ja narina lokauksista on vaikuttanut, ettei tulevan kesän lokaukseni tule näkymään Online Logissa. Kertakaikkiaan ei riitä mielenkiinto saati energia alkaa pohtimaan, että millähän nimellä tämäkin asema mahdollisesti on lähettänyt nuijasotien jälkeen ja onko kuulemani DJFM tosiaan plussa vai onkohan se sittenkin entinen RadioHevonVitunKuustoistaFM, joka on jo kaikilla kuultuna tyystin eri nimellä ja tyystin eri taajuudelta.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
15 Comments

”Kevät tuli, lumi suli, putkari sanoi puli puli” – Huna al-Uurainen 25.2.-7.3.2011

Syksyllä antiikkikirpputorilta pelastamani putkiradio Körting Honoris 39 GW (mallinimestä päätellen vuodelta 1939) heräsi uuteen eloon. Takana olevan tarran mukaan kymmenvuotishuolto on suoritettu 27.6.1949 ja seuraava huolto piti olla vuoden päästä 27.6.1950. Alunperin toosaa ajattelin puhdistella jo joululomilla, mutta 60 vuoteen suhteutettuna parin kuukauden viivästys tuskin enää vahinkoa tekee, hi! 40-luvulla ei varmaan vielä CRC:tä tunnettu ainakaan suihkepulloissa sekatavarakauppojen hyllyillä. Ostohetkellä totesin klassikkoradion olevan jokseenkin toimiva, joskin kaiutin pätki yhtenään pelkästä ohikävelyn aiheuttamasta tärinästä saatika jos kytkimiin kajosi. Satunnainen sumuttelu kaikkeen liikkuvaan ja pienempiin liitoksiin tätä mystistä sähkölaitteisiin tarkoitettua CRC 5-56:sta hävitti mm. aaltoalue-, taajuudenvalinta- ja äänenvoimakkuuskytkinten aiheuttaman kaiuttimen pätkimisen. Kytkimistä tuli jouhevia ja mukavasti kelattavia. Tietenkin CRC tuppasi imeytymään myös puuhun, mutta laitteesta tuli silti käyttökelpoinen ja toimiva verrattuna aiempaan, mikä kompensoi pienet tummat läikät. Kun vanha jääkaappimme alkaa viilentämään itseään, syntyy silti sen verran voimakas räsähdys, että se vaimentaa 72 vuotta vanhan äänentoistoteknologian. Onneksi Onslow-kalautus kämmensyrjällä taktiseen paikkaan palauttaa sulosävelet korviin. Samainen vaimentuminen syntyy, jos radioaseman ohjelmassa on yllättäviä voimakkaita ääniä. Tämä sallittakoon kuitenkin vanhalle rouvalle, joka äänenlaadussaan pesee monet nykyradiot. Vai johtuneeko tuo parempi äänentoisto sitten kuitenkin takkatulen valosta, putkiradiolla kun pitää kuunnella fiilistellen ja nautiskellen.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=azDE4uP-BEs[/youtube]

Avecikseen leipzig’lainen Körting sai aluksi kotiteatterin mukana tulleen AM-loopin. Myöhemmin virittelin verhotankoon Sangean ATS-909:n seuralaisen, kolmemetrisen langanpätkän 3.5mm liittimellä, joka uppoaa Körtingin taustapaneliin kuin naula sormeen. Maadoitus on vielä tekemättä. Tällaisenaan radio on pitkillä heikko esitys (vain Mayak kuuluu ajoittain), keskipitkillä normaalit euroasemat ja lähi-itäläisetkin tulevat tuhdisti ja lyhyillä koko maailma on hyppysissä. 25 metriltä löytyivät mm. Saksasta lähettävät Family Radio bengaliksi ja Radio Farda farsiksi. Saman bandin satoa olivat myös idatut Radio Romania International englanniksi ja peräti Radio Australia! Asteikko heittää nopealla arviolla n. 500 kHz. Keskiaalloilla kuuluttivat tuttuun tapaan mm. Groot Nieuws Radio 1008, Semeinoye Radio 1035 ja Radio Romania Actualitati. Kaikki lamput tuntuvat olevan jokatapauksessa kunnossa, eikä vastaavia radioitakaan taida Suomesta kovin montaa löytyä. Tällä hetkellä en tunne yhtäkään samanlaista, vaikka putkiradioharrastajia olen jututtanutkin eikä yhtäkään Körtingiä löydy edes Petäjäveden radio ja TV-museosta. Kouvolasta en ole ehtinyt vielä kysellä.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=06fDAJEkKWY[/youtube]

Kevyempää kenttäkuuntelua harrastettiin myös Tecsunilla ja hiukan keskiaaltoja kopaistiin Philips AZ-1518:lla. Miniäehdokas Hanna idaili ansiokkaasti tunnissa Tecsunilla liudan asemia 41 metrillä. Joukossa mm. CRI esperantoksi ja ranskaksi, Radio Exterior de España, General Overseas Service of All India Radio, Radiofonikos Stathmos Makedonias, VOA Kuwait ja Radio Bulgaria. 49 metrin tarjonnasta eksotiikkaa loi BBC:n releasema Omanissa. Philipsin keskiaalloilta menneiden vuosien hittejä soitteli France Bleu Alsace, eli Elsassin alueohjelma 1278:lla. Maallahan riittää aina tekemistä auton korjaamisesta ja pikkuremontista metsän harventamiseen. Jäljemmässä tulee muuten samalla tarkistettua antennitkin. Tämän vuoksi vakavempi DX-kuuntelu jäi taas kerran vähiin. Icomilla tehdyistä bandikopaisuista riittänee alla olevien logausten listaaminen.

Taajuus / UTC / pvm / maa / asema
183 2214 5.3. D Europe 1, Felsberg. ”On connait la musique – la rendez-vous des artistes” eli oikein kunnollista tuotettua musiikkiohjelmaa artistihaastatteluineen!
675 1913 4.3. LBY Voice of Free Libya, Benghazi. ”Huna Sawt ’ll Libiya al-Hurriya”
1668 2130 25.2. HOL Radio Barones, Ruurlo
3905 2025 25.2. HOL Skyline International Radio s5-7
5820 0830 27.2. HOL Orion Radio Nederland, Elburg

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

December 2010 – Something new, something old and something blue

December has always been a great month for DX’ing, because of it’s long dust and dark time. The only negative argumentation for December must be the christmas lights in the gardens of neighbourhood, which are causing terrible interference on medium wave band. This year the MW band was almost blocked from 1.200 kHz to 1.450 kHz. Only some of the strongest signals were coming through the noise. The rest of the band was almost enjoyable to stay and lay. Even I had planned to concentrate in DX’ing, suddenly I got a call and had a job offer. The decision to answer ”yes” seemed to be correct, because the transatlantic conditions were absolutely bad during the daytime. Eh there was hardly any yankee station neither in the mornings…

Europe (incl. British Isles and Iberia)

Traditional christmas day pirates were very few, probably because of the extremely weak conditions.. I can only remember the full 48 meter band in 2005. Oh these were the days! Well my personal dream stations are not located thousands of kilometres away – on the beach of Hawaii or Tahiti. It can be also some hundreds away on the rocky and icy coast eheh! NRK Ingoy 153 kHz has been written down on my catch list since 2000, when it started it’s operation. During the christmas I was lucky to hear Deutschlandfunk, Romania and Russia on the frequency besides of NRK P1 network – but already in January the station was very well audible with local programme! On 999 there was no COPE Madrid – which I have never reported, boh.. It’s easy to think well this station is audible also tomorrow. The frequency is open till 0600 UTC, when the strong ”Moscow” is starting the day.

153 3/1 NOR: NRK Finnmark, Ingoy. Local programming.
603 11/12 D: Oldiestar, Zehlendorf. Audible for 5 minutes before Romania made a comeback.
603 18/12 D: Oldiestar, Zehlendorf.
657 11/12 RUS: Radio Rossii.
666 21/12 D: SWR Cont. Ra. Relaying MDR Info at the nighttime
738 21/12 RUS: Polskie Radio via WRN Relay, Moscow. In Russian, @ 0445 Radio ”Iponi”?
765 12/12 SUI: Option Musique, Sottens.
864 11/12 F: France Bleu, Paris.
1062 22/12 CZE: Country Radio, Prague.
1287 11/12 E: Cadena SER. Mysterious and unlisted SER Radio Cadena here, I’m just wondering where on Earth is located the city of Cadena! 😉
1440 09/12 RUS: Radio Zvezda, St. Petersburg.
1458 20/12 G: Sunrise Radio, London.
1476 21/12 E: Euskadi Irratia. Stronger than 1386.
1566 21/12 G: County Sound Radio, Guildford.
3900 18/12 HOL: Spaceman, Ruurlo.
4015 26/12 Laser Hot Hits, unid qth.
4016 29/12 Laser Hot Hits, unid qth. A part of an antenna test!
4065 26/12 D: Radio Supersound, unid qth. Logged as german. UNID’s @ 3905 & 4035 kHz.
5820 18/12 HOL: Orion Radio Nederland, Elburg.
5820 25/12 HOL: Orion Radio Nederland, Elburg. ”Feliz Navidad”. Another station on 6210.
6205 25/12 FIN: Spaceshuttle Radio Scandinavia. Continued here after 6265 and 6220.
6210 26/12 Laser Hot Hits, unid qth.
6220 25/12 FIN: Spaceshuttle Radio Scandinavia. Came from 6265 to here for a while.
6265 25/12 FIN: Spaceshuttle Radio International. ”Spaceshuttle Radio Scandinavia, the music makes the difference” was heard all day long. A lot of Marja Tyrni songs.
6293 26/12 Tentative Free Radio Victoria. Logged here in Europe. Cassette still ”under construction”
6305 26/12 HOL: Marconi Radio, Weiteveen.
6308 25/12 HOL: Marconi Radio, Weiteveen.

Old World

1314 18/12 IRN: Radio Iran.
1566 23/12 BEN: Trans World Radio, Parakou. Closing down @ 0600 UTC.
4760 18/12 SWZ: Trans World Radio Swaziland, Manzini.
4835 18/12 IND: All India Radio, Gangtok.
4880 18/12 AFS: SW Radio Africa, Meyerton.

Northern Territory’s 90mb stations (2310, 2325, 2485) were audible on December 18th, but there was not even a whisper from Radio Symban on 2368,5 kHz.

America’s

Just wondering if there will happen anything on AM band in January 9, 2011. That’s exactly 28 days after the best ever yankee station reception conditions what I have ever meet travelling around the world by radio. Otherwise the band was ”normal”, what means same as ”boring”. Several mornings there was a ghost signals on 1560 and 1570 when I was leaving home and going to work. However several mornings there were not even these ghost signals. The enjoyable mornings were very few, (probably because I was forced to leave too early). However the new year 2011 had the best possible start with a colombian network, new for me.

1290 13/12 VEN: Radio Puerto Cabello, Puerto Cabello.
1510 12/12 USA: KCKK, Littleton CO.
1540 12/12 CAN: CHIN, Toronto ON.
1560 12/12 USA: KKAA, Aberdeen SD. ”Family Radio”
1560 18/12 USA: WQEW, New York NY. ”Radio Disney”. 1570 French speaker must be Laval.
1560 23/12 USA: WQEW, New York NY. ”Radio Disney”
1560 01/01 CLM: RCN La Cariñosa, Tuluà. Surprisingly ”RCN la radio” when passing by. Jingles over music sounded similar compared with La Cariñosa webstream.
1570 12/12 CAN: CKMW, Winkler MB. ”Country 15-70 CKMW”.
1570 12/12 MEX: XERF La Poderosa, Ciudad Acuña.
1570 23/12 CAN: CFAV, Laval QC. ”Vous ecoutez…AM Laval..”
5755 19/12 USA: WTWW, TN. Scriptures for America with pastor Peter Peters.

Utility

735 21/12 KW
1285 13/12 SW
1290 13/12 XX

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Marraskelit 17.11.-21.11.

Kuten useimmat varmaan tietävätkin, marras merkitsee yksinkertaisesti kuollutta. Niin kuukauden nimen kuin kelienkin yhteydessä. Tämänkertaisen jorinan otsikkoa ei kauaa tarvinnutkaan pohtia, sillä transatlanttiset yhteydet olivat keskiaalloilla vaihteeksi täysin poikki. Eurokelit sen sijaan tuntuivat ihan mukiinmeneviltä.

Rankka radioharrastaminen alkoi tällä erää keskiviikko-torstai -akselille ajoitetulla kirjahyllyn kokoamisella johon tämän jälkeen yritin esteettisesti sijoitella radiolaitteita ja oheisroippeita. Torstai-iltapäivästä vastikään maistraattiin perustamisilmoituksensa jättänyt Radioaktiiviset ry. aloitti mahtipontisen toimintansa ekskursiolla Petäjäveden radio- ja puhelinmuseoon. Vierailu oli mielenkiintoinen kaikin puolin ja allekirjoittaneelle peräti ensimmäinen kerta, tuleehan museolle matkaakin melkein 40 kilometriä Uuraisilta. Osallistujia saatiin yksi autolastillinen (50% naisia!). Paluumatkasta pimeällä testailtiin Blaupunkt -autoradion keskiaaltoherkkyyttä. Yllättäen asemia tuli pitkin Eurooppaa ja kohtuu hyvällä signaalilla. Esimerkiksi 954 Cro2 Praha tuli täysin ohjelmakuunneltavasti soitellen Alfan henkeen sopivaa mukavaa italoiskelmää. Pian tuli nakuteltua kuitenkin taajuudelle 549, mikä sopi paljon paremmin keskisuomalaisten teiden kuntoon ja talvisiin maisemiin…

Varsinaisena viikonloppuna opiskelun ja rentoutumisen ja kaupunkielämän stressikiemuroiden nollaamisen ohella oli aikaa myös kevyelle keskiaaltokuuntelulle, tällä kertaa hyvin eurooppapainotteisesti. Sen verran rankasti, että nauhuri alkaa vähitellen vedellä viimeisiään.

747 19.11. 0615 HOL: Radio 5, Zeewolde. Säätiedotus, musiikkia ja ”Radio Vijf” -kuulutus.
1251 19.11. 0721 HNG: MR6, Nyiregyháza. Soitteli Natalie Imbruglian ”Thorn”:in ja kuulutti simppelisti ”Em Er Hot” ilman paikallisuusmainintaa. Hat on unkariksi ilmeisesti numero kuusi.
1350 19.11. 0725 HNG: MR6, Györ. Keveää musiikkia ja samanlainen kettinki-ID täältäkin.
1422 20.11. 0942 D: Deutschlandfunk, Heusweiler. Mihinkään ei voi luottaa enää. Kuivuuden ja asiallisuuden huipentuma DLF rytkytti Billie Jeania menemään. Antenne Saarin paikalla (1179) messusi jälleen tuttu ja turvallinen romanialainen. Eipä tämänkään päiväkuuluminen indikoinut tuosta puuttuvasta saksalaisesta.
1431 20.11. 2352 DJI: Radio Sawa, Dorale.
1530 19.11. 0736 ROU: Radio Romania Actualitati, Radauti. Eikä jälkeäkään Constantasta, vieläkään…
1557 19.11. 0636 G: Gold, Northampton/Southampton. Ketjukuulutusta parempaa ei tarttunut korviin. Taajuuden ranskalainen oli ihmeen vaisuna.
1602 19.11. 0707 HOL: tent. Radio Waddenzee, Pietersbierum. ”Go west” ja hollanninkielinen kuulutus. Jaakko-kultaa espanjaksi hoilaillut mieskään ei paljastanut työpaikkansa nimeä
1629v 21.11. 0130 GRC: UNID. Antoi puhelinnumeroksi 6972400390 (eksi enenindaefta dhio saranda midhen tria eneninda). Aseman nimen koppaamiseen huono audio antoi heikot mahdollisuudet, eikä terveisiäkään saati tekstiviestiä tuntunut heltiävän takaisin. Hyvän yön toivotukseen livevastaus sentäs – ja myöhemmin oli tullut vielä SMS ΚΗΜΗΘΗΚΕΣ; – nukutko?. Oliskohan sitä päässyt livelähetykseen juttelemaan mukavia? Kreikkalaisten kuuntelussa on vielä jotain mystiikkaa ja samaa syyhyttävänjännittävää fiilistä kuin ihan kersana..
1635LSB 19.11. 2304 NOR: Bodø Radio. Identtinen ilmatiedotus samaan aikaan 1695LSB.
1636.5 19.11. 2322 HOL: Radio Vrolijke Mijnwerker. Itäisestä osasta kuulemma.
1645 19.11. 2255 HOL: Radio Moonlight. Kuulutuksen mukaan ”vanuit Groningen”. Raportoi 2340 Monte Carlolle. Muita hollolan piraatteja ainakin taajuuksilla 1630, 1655 ja 1665!
1646 21.11. 0014 HOL: Radio Vrolijke Mijnwerker. Jodlausta tänään täällä!
1653v 20.11. 2330 HOL: Radio Barones, Ruurlo. Lueskeli saapuneita tekstiviestejä yms.

Turkuun ajellessa sunnuntai-illasta Alfan autoradioon sieppautui puolen Euroopan signaaleja. Ainakin BBC World Service 1260, France Bleu Alsace 1278, Ceský Rozhlas 2 Praha 954 ja Radio Romania Actualitati 1179 viihdyttivät ajomatkaa. Taitaa olla pahimman asteen koukuttuminen kyseessä, kun enää autossakaan ei voi kuunnella ns. tylsiä suomiasemia 😀

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Innokkaan AM-kuuntelijan syyskausi

Aina, kun vapaa viikonloppu koittaa, innokas AM-kuuntelija suuntaa italialaisella mutkateiden ihmeellä Turusta 350 kilometriä koilliseen. Innokkaan AM-kuuntelijan tarkoituksena on hämärtyvinä ja pimeinä syysiltoina ja -aamuina kuunnella rutisevia ja purisevia AM-signaaleja kumpuilevassa Keski-Suomessa. Perille päästyään innokas AM-kuuntelija huomaa syysmyrskyn katkaisseen langan ja kaataneen siinä sivussa pari sataa muutaman kilometrin päähän talviteloille jätettyä asuntovaunua. Muut juoksevat asiat hoidettuaan innokas AM-kuuntelija ehtii antennimetsään hämärän jo laskettua, ja solmii kylmin, jäisin ja vapisevin, kankeinkin sormin antennikillun taas yhteen. Vanhasta viemäriputkesta hän sahaa näppärän ”oravakepin” ja upottaa puolen sentin loviin auringon paahteessa haalistuneen kelmeän violetin langan. Näin kätevin toimin antennilanka kohoaa puiden oksille, edes vähän kättä korkeammalle. 


 

Innokas AM-kuuntelija palkitsee itsensä saunalla ja asettuu lepäilemään sohvalle valmistuen illan kuunteluun. Pusikossa rymyäminen on kuitenkin saanut unihiekan jo silmäkulmaan. Innokas AM-kuuntelija havahtuu sohvalta siihen aikaan kun itärannikon asemat alkaisivat nousta kuuluviin. Tämä harrasteen pitkälle kehittyneempi muoto tunnetaan 1.00 AM-sohvalletorkkumisena, kun hongkongilaisen toimintaleffan efektit herättävät lopulta innokkaan AM-kuuntelijan. Vastaanotinta hipelöimättä puoliuninen, mutta innokas 1.00 AM-sohvalletorkkuja uskoo vakaasti asemien kuuluvan myöhemminkin, ja kenties vielä paremmin seuraavana vapaana viikonloppuna. Näin hän pääsee harrasteessa vielä pidemmälle ja profiloituu innokkaaksi 3.00 AM-pehkuihinpainujaksi.
 

Parin, tai kolmen viikon kuluttua koittaa revanssin paikka, mutta kuunteluviikonlopun sisältö pysyy lähes identtisenä, joskin antenni on tällä kertaa katkennut eri kohdasta. Kolmas kerta toden sanoo. Lokakuun lopulla innokas AM-kuuntelija solmii tätä 50 metrin lankaa vakain ajatuksin viimeistä kertaa. Tätä 50 metrin lankaa nimittäin ei enää ole. Paremminkin pitäisi puhua 3×16,67m logperiodisesta L-antennista.
 

Vahingosta viisastuneena innokas AM-kuuntelija kaivaa varaston kätköistä vuosia sitten DX-huutokaupasta hankkimansa muovikassin, jossa meklarin mukaan piti olla erinomainen dipoli. Dipoli on hiukan ”epäsymmetrinen”. Sen toinen viiksi on liki 20-metrinen ja toinen melkein kymmenisen metriä. Tämä epäsymmetrisyysongelma on helppo ratkaista kutsumalla antennia Windomiksi. Tai Hertziksi. Skywireäkin joku ehdotti. Nimestä riippumatta paksumpi vaijeri kestää myrskyn jos toisenkin. Innokas AM-kuuntelija aloitti uuden antennin puihin nostamisen elokuussa astumalla maa-ampiaispesään juuri suunnitellun tukipuun juurella. Innokas AM-kuuntelija opiskeli markkinointia ja tutkaili toimintaympäristöä pari kuukautta ja totesi kilpailuasetelmien muuttuneen ruohonjuuritasolla lokakuun aikana ratkaisevasti. Nyt hänellä oli monopoliasema kyseiseen koivupuuhun, sillä toiminta-alueen aiemmat haltijat olivat passivoituneet pakkasen ja lama(antumise)n yhteisvaikutuksesta.
 

Aladobista asiaan: minulla ei ollut mitään käsitystä windom-antennin toimintaperiaatteesta tai suuntakuvioista. Sijoituspaikka tuli valittua puiden sijainnin ja syöttökohdan sopivuuden perusteella siten, että sisäänsyötön sai samalla koaksiaalilla, kuin mitä FM-harava käyttää kesäisin. Windomia ei selkeästikään ole suunniteltu keskiaaltoantenniksi. Langanpätkillä 1650 kHz:n seudulla oli melkoinen trafiikki, windom onnistui poimimaan muutamaan vahvemman euroaseman keskiaalloilta ja jätti x-bandin täysin tyhjäksi.

Tilanne oli taas toinen 48 metrin (6300 kHz) alueella. Windom kaivoi kohinatason yli parikin piraattisignaalia, jotka langalla jäivät kohinatason alle täysin kuulumattomiin. Antennitestailussa piraatit ovatkin erinomainen kuuntelukohde. Näillä toimiluvattomilla asemilla kun lähetystehot ovat sen verran pieniä, että huonolla vastaanottokalustolla asemat jäävät helposti täysin kuulumattomiin.
 

Perään vielä paikkansa ottaa syyskauden erittäin vaatimaton logi, jossa vapaailtoina on kirjattu ylös kaikki, mitä on kuulunut. Kuunteluiden ohessa 10 vuoden (2001-2010) raportoinnin tulokset; kaikki vastaukset ja oheismateriaali on nyt 90%:sesti arkistoitu. 5% on hävinnyt aikojen saatossa ja toinen 5% on vaikeasti arkistoitavaa materiaalia mappi öössä (iso paprikalaatikko).
 

Ennen Suomessa kuulemattomat jenkit ja oseanialaiset löydät hardcorekuuntelijain logiluetteloista, jotka tekevät hommaa täydellä sydämellä ja intohimolla (ja ammattilaisten laitteilla!)
 

279 13/8/2010 BELARUS: Belaruskaye Radio. Pitkäaaltoasemat ovat kalliita pyörittää, mutta tämäkin jaksaa vielä sitkaasti.

891 11/8/2010 TURKEY: TRT Ankara, Antalya-tx. Vastasi raporttiin heti, kun kirjoitin matkasuunnitelmista Ankaran EDXC-kokoukseen! Tulipahan käytyä TRT:n toimitilojakin ihailemassa.

1494 11/8/2010 GREECE: ERT. Itäinen välimeri vedossa!

1575 13/8/2010 UAE: Radio Farda, Dhabbaya.

1645 13/8/2010 HOLLAND: Radio Barones, Ruurlo.

1646 30/10/2010 HOLLAND: Radio Wadloper. Kuulutti olevansa mukamas ”low power from North Coast of the Netherlands”, mutta s5! No yleensä rannikon asemat tulevatkin tehosta riippumatta tuhdisti.

1656 30/10/2010 HOLLAND: Radio Barones, Ruurlo. Tämä on aina bandilla.

4645 31/10/2010 ESTONIA: Tallin Airport. Mode USB. Utilityyn pitää syventyä joskus paremmin.

5810 31/10/2010 ENGLAND?: Radio Central? Centralilta suttuinen ID ainakin vaikutti! Logattu tässä lähiaikoina. EDIT: Logattu tähän aikaan Keski-Euroopassa, joten tentatiivisuus pois.

5818 31/10/2010 HOLLAND: Orion Radio, Elburg. Komea kuuluvuus ja mainosti mm. Offshore Recordseja!

5820 15/8/2010 HOLLAND: Orion Radio, Elburg. Sunnuntai-aamujen vakikuuntelukohteita.

5930 15/8/2010 RUSSIA: Radio Rossii, Murmansk-tx. Tämän piti olla suljettua kauraa. Vieläköhän joskus pääsisi paikallisideille?

6210 30/10/2010 IRELAND?: Laser? NoID, mutta kuulutti taajuuden 4026 kHz, joka on tuttu Laserin taajuus! EDIT: Logattu tähän aikaan Keski-Euroopassa, joten tentatiivisuus pois.

6306 30/10/2010 HOLLAND?: Radio Altrex? Suttuinen kuuluvuus windomilla, langalla nil niente ja nada. Liekö sitten Altrex…

6313 13/8/2010 HOLLAND: Oldtimer Radio. Yksi harvoja raportoituja, eikä tämäkään jaksanut vastata.

9745 11/8/2010 BAHRAIN: Radio Bahrain?. Häiriökeleillä lähi-itä oli vedossa. Saksan euroviisut ja arabiankieliset juonnot pesivät kiinalaisen kirkkaasti kuusnolla. Nauhoitus tutkimatta.

103100 12/8/2010 UKRAINE: Radio Lux FM, Kiev. Meteoriparvi Perseidit ropisteli pingejä pitkin bandia ja tämä kuului noin 7 sekuntia. Ainut selvä ID, muut idit olivat todellisia perseidejä.

 

JJH:n mietteitä
 

Vastaavaa DX-puuhastelua täälläkin, joten lienee soveliasta, että rakkaan blogimme toinen osapuoli tulee kuokkimaan tälle vieraalle maalle ja kertoilee omia kokemuksiaan kauden alkuun. Ensimmäiset haparoivat AM-kauteen valmistelut tehtiin jo elokuussa kun Signora Esmeralda löi liinat kiinni ja jätti poloisen kuuntelijan nuolemaan näppejään. Huumaavan kuuman Essi-kesän krapulaa potiessa nieltiin myös ensimmäinen tappion karvas kalkki lempeiden trombi-pyörteiden hekumallisessa syleilyssä. Sen verran vallaton tämä trombi-neiti oli, että kiihkeän kohtaamisemme tappiopuolelle voidaan laskea Petäjäveden käymättömien korpimaiden perimmäisessä nurkassa sijaitsevan kesämökin vaatimattoman lanka-antennin miltei X-Files – tasoinen katoaminen.
 

Ei auttanut itku markkinoilla ja onhan kokenut DX-Kuuntelija tottunut näihin oikutteleviin ”naisiin”. Kauhutarinat kertovat jopa pitkistä kuumista kesistä, jolloin tuo jo legendaariseen kulttimaineeseen noussut Signora Esmeralda on pitänyt meitä poloisia poikia jännityksessä kiertäen otolliset maaperät ja jyhkeät varustuksemme kylmästi ja tylysti, mutta tämä katoavaan kansanperinteeseen kuuluva tarina jätettäköön aikakirjojen pölyyntyville sivuille ja niin tämäkin radioharrastaja jatkoi pää pystyssä kohti uusia murheita.
 

Syyskuussa tuo Keski-Suomen laukkaava runonratsu, konsonanttien kruunaamaton kuningas, sanan säilän sävykäs sivaltaja ja valtavan valovoimainen verbaaliakrobaatti suuntasi kolmikirjaimisen saksalaisen kikkelinjatkeensa keulan kohti Lapin karun kauniita maisemia. Lapissahan perimätiedon mukaan isot pojat kauhovat isoilla trooleillaan isoja kaloja ison lätäkön takaa. Pekka Peruskuuntelijan itsevarmuudella ja pistämättömällä logiikallaan hän päätti yhdistää huvin ja hyödyn rahdaten mukanaan jonkinlaista radiokalustoa hokien iskulausettaan: ”Turha mennä Yllästä ylemmäs yrittelemään”. Liekö Lapin happirikas ilmasto, juovuttavan kaunis luonto vaiko ne lukemattomat tunturit, jotka niin useana iltana siirsi radiourheilijamme: ”1.00 AM-sohvalletorkkujiin”? Mene ja tiedä…
 

Lost in Lappland – kiertue vaati veronsa. Oli aika tarkistaa tappiot, laskea kaatuneet ja nuolla haavojaan. Takaraivossa tykytti kuitenkin se ikuinen DX-kipinä. Se mystinen polte, joka saa vuodesta toiseen iskemään hikiset ja likaiset näppinsä vastaanottimen jo hieman kuluneisiin mutta edelleen varsin jänteviin säätimiin. Lokakuussa eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä ryhmätoveri JMN innoittamana oli aika kaivaa antennit arestista ja tuulta, vesisadetta ja pimeyttä uhmaten viritellä etäisesti BOG:a muistuttava tekele kulkemaan pitkin tontin kuvetta. Ansiokkaan antennin asettelun jälkeen tyytyväisyyttä hyrisevä kuuntelija siirtyi sohvalle pohtimaan illan strategisia kuvioita, mutta myrskytuulien lempeä humina ja antenniurakan tuottama mielihyvä siirsi jälleen kuuntelijan ”1.00 AM-sohvalletorkkujat” – osastoon. Pää pystyssä, pää edellä kohti uusia murheita 🙂 DX is…
 

Lopuksi yhdessä ja erikseen verbaaliakrobaatti Heinikangas mukailee tulevan kauden kannustuslaulun:
 

Kaikki pitäisi olla kunnossa
Miehet ovat terveinä
laitteet ovat kasassa, antennit killuvat puissa
Ainoa, kenestä on huolta
on blogiosastomme jotka ei aina olla terveenä,
mutta ei sen väliä
 

Nyt Kuunnellaan!
Ihanaa jenkkejä, ihanaa!
Ihanaa lattareita, ihanaa!
Ihanaa japseja, ihanaa!
Tämä on ihanaa!
Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa
Tämä on ihanaa!
 

Mutta sitten pitää jo rauhoittua
Hellurei, Hellurei
Kohina on hurjaa
Hellurei, Hellurei
Ja ei kun tasakympille!
Hellurei, Hellurei!
Mahtava meininki,
siinä on jenkki!
Miksi et IDaa?
 

Hellurei, Hellurei
Meno on hurjaa
Hellurei, Hellurei
Ja nyt nousee!
Hellurei, Hellurei
Missä mun nauhuri?
Siinä on asema ja se IDaaaaa!
 

Ja uutta matoa koukkuun, pojat
Hellurei, Hellurei
…ja kohina yltyy
hellurei hellurei
Ai, ai sentään kun on tympeä asema
siinä jos jollain oli vielä muutama hiushaiven päässä
putosi nekin pois samantien
Hellurei, Hellurei
Ja nyt se tulee
Ja kyllä lähtee sellainen noste,
että…aaargh kohinaa- ei tulee!
Ja nyt se IDaaa!
 

Nyt Kuunnellaan!
Ihanaa jenkkejä, ihanaa!
Ihanaa lattareita, ihanaa!
Ihanaa japseja, ihanaa!
Tämä on ihanaa!
Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa
Tämä on ihanaa!

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Radioaktiiviset Radioharrastaja jäystävät antiikkimodulaatiolla.

Allekirjoittanut ja ryhmätoveri JMN viettävät pääsiäistä tahoillaan AntiikkiModulaation parissa. JMN tuo Uuraisten ihmelapsi kytistelee asemia Uuraisilla ja allekirjoittanut ruuvaa Petäjäveden käymättömillä korpimailla Heikkilänperällä. Haaveissa siintää se maaginen 100 kuitattua maata, josta puuttu n. 24
 
Jonkinlaista sekavaa sepustusta kuuntelutuloksista syydetään luonnollisesti valtavan verbaaliakrobatian saattelemana tänne blogiimme.
 
 

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment