Press "Enter" to skip to content

Avainsana: MWDX

Weeks 41-42 by JMN (dacha)

09.10. Jenkkivetoa ja ihmettelyä. Asemia kuului ihan kohtuullisesti n. 01-04 UTC, tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että ”ilman antennia”. Sitten lähti heikkenemään ja kuuntelijakin vaakapolarisaatioon. Aamunousu olisi kuitenkin tullut hiukan ennen auringonnousua.

10.10. Jenkkivetoa ainakin 23-03 UTC, K-indeksi jo toisena päivänä putkeen nollassa. Uusina: CJYE 1250 ja CJMR 1320. Pohjoislangan oikaisu viime kauden jäljiltä töistä tullessa ennen pimeää. Todettu, että lanka poikki n. 150 metrin kohdalta ja alkupää laahasi maata useammasta kohdasta. On täytynyt kelien olla siis varsin hyvät!

11.10. Heräsin 0300 UTC toteamaan että kahtena aamuna 03-04 UTC toistunut (ja maaten missattu) jenkkiaamubuusti ei tänään tullutkaan, muutamia jenkkejä kuitenkin siellä täällä.  0400 UTC IDasi WWTC 1280, mutta heikkoa oli ja olin jo sulkemassa radioita, mutta noin 0410 UTC nousi taajuudelle espanjankielinen phone-in-show.  Signaali vain parani ja 0420 UTC asema kuulutti ”Somos Notiuno 6-30”, jonka jopa minä koppasin livenä. Tämän jälkeen puertoricolaisia löytyi vielä taajuuksilta 1480 (WMDD) ja 1190 (WBMJ). Uusina raportteina: WCMN, WBMJ, ehkä myös WMDD, jos viitsii lähettää.

12.10. Yöllä marginaalisia signaaleita. Aamunousu Peruun 05 UTC, jonka tietysti makasin. Vapaapäivän kunniaksi ensin puupinolle ja sitten antennimetsään kello 12. Antennilinjan merkkaamisen keskeytti sadekuuro, jonka aikana olikin hyvä lämmittää uuni, tattirisotto, bruschetat ja keitellä vielä mutteripannukahvit, arkena kun joutuu turvautumaan mikrosapuskoihin..

Sade loppui sopivasti samaan aikaan kuin viinikin ja pääsin langan vetoon märkään metsään n. klo 15. Kello 17 päivän ”kolmas lähtö” oksasahan kanssa langan nostamiseen ja hämärissä kohti dachaa. Lopputuloksena vajaa 500m (vajaasta rullasta) kompassisuuntaan n. 345 astetta – eranto huomioiden siis noin 335 astetta(?). Sisään tullessa klo 19 ska pääsi heti testaamaan lankaa ja alaskalaisiahan siellä tuli – ainakin 680 ja 850 jotenkuten. 18 km päässä tietysti hifi-signaalein. Sitten kutsui jo langanvetolöylyt.

13.10. Aamulla 5.50 ska ylös ja testailemaan. 6.00-6.30 ska paikoitellen hyviäkin jenkkisignaaleita, joten uusi lanka vaikuttaisi vetävän, aamu kokonaisuutena ei ollut kummoinen. Kuuntelun ohessa askartelin simppelin balunintapaisen toroidirenkaan ympärille. Ovat ne korvakuulolta paremminkin onnistuneet (ensikertalaisen tuurilla), mutta ei kuuluvuus tuosta huonontunutkaan, joten menkööt tuolla.
07.30 ska lattareita noteerattu Pyhtäällä kovilla sinkuilla ja Felicidad nousi näihin aikoihin dachallakin jenkkilankaan.
08.25 ska tarkistettu, että RNE5 lokaalibreikki on edelleen samalla paikallaan, jo kolmatta kautta putkeen!? Tästä on hyvä jatkaa!

14.10. Marginaalisia jenkkisinkkuja puolilta öin UTC (03 ska), jotka alkoivat boostaamaan ja paranemaan paranemistaan. 03 UTC (06 ska) bandi olikin jo alas asti auki ja albertalaiset hyvin esillä! Mutta 660 ei ollutkaan albertalainen vaan kantriasema, jota rohkenin arpoa jopa Arizonaksi tehon perusteella. Hetken tuota livenä hämmästeltiin JJH:n kanssa ja totesimme että molemmilla kyllä soi kantri, mutta eri kappale! Koskapa minun asemani idasi ”6-60 KEYZ (kiiz) News Radio”, niin Janne sitten irrotti vuorostaan taajuuden arizonalaisen ja uuden osavaltion! Tätä tyypillistä töhötystä, vihjaan kokemattomuuttani ”väärää” asemaa, jonka kaveri sitten nappaakin 😉 Hieno veto!

Sitten Alberta ja Saskatschewan valtasi kokonaan bandin, mutta marginaalisia jenkkisinkkuja oli bandilla vielä auringonnousun jälkeenkin. Minulla lähinnä kanukkeja, 18 km päässä totta kai mm. Las Vegas. Hieno paikka tuo Heikkilänperä! Yön ja aamun itselle uudet: KCNZ 1650, KEYZ 660, KFGO 790 (ei tallennetta), CBR 1010 (ekaa kertaa Calgaryn paikallissäällä neljä yli tasan!) CKRM 620. Kun yön tunteina tippui vielä kauden ensimmäinen TA-QSL WCMN Arecibo PR 1280, niin tästä aamusta jäi ihan jees maku suuhun (vaikka se KFGO ei tullutkaan tallennettua).

15.10. Heti puolenyön jälkeen elohopea putosi nollan alapuolelle ja yön alin -2,4 Celsius-astetta. Eilisestä tulikin piiiitkä 22h päivä. Kello 2.50 ska bandille ja vasta 1.00 ska pääsi nukkumaan. Vielä puolen yön aikaan joutui pelastamaan kasvihuoneesta hallanarkoja kasveja lämpimään tilaan.

Uni maittoikin tänä aamuna, mutta vähän ennen 7.00 ska vääntäydyin tarkistamaan tasatunnin tilanteen. Hyvin ohuesti esim 1010 CAN tai USA. Asemia lähinnä La Platan suunnilta. Bandilla 940 brassi, 1350 Buenos Aires jonkin toisen aseman kera, 920 musiikkiasema, luultavasti Paraguay ja 800 espanjakielinen naishenkilö. Aivan etelärannikolla perulaisia, esim. Pyhtäällä.

Click to rate this post!
[Total: 2 Average: 5]
Leave a Comment

MW kausi 2020-2021

Huikean FM kesän jälkeen alkaa hissuksiin valmistautuminen syksyn ja talven keskiaaltokoitoksiin! Lyhytaaltoja unohtamatta! Tälläkin kertaa koetan koostaa juttua kauden kuunteluista. Lokaukset tulevat allekirjoittaneen osalta vanhaan malliin MWList – sivustolle, sekä koosteita kuunteluista pyrin kirjoittelemaan tänne blogiin, joitain juttuja tulee myös henkilökohtaiseen blogiini: DXing.world – Ehkä jotain sisältöä saattaa tulla myös paikalliskerhomme Sisä-Suomen Radioaktiiviset sivustolle.

Sisä-Suomen Radioaktiiviset toimii Suomen DX-Liiton paikallisosastona Sisä-Suomessa. Toimintaamme osallistuminen ei kuitenkaan edellytä liittymistä Suomen DX-Liittoon.

Linkkivinkit:

MWList: http://www.mwlist.org

JVA NA Etelä 2017-2020 tilasto: https://jvadxam.blogspot.com/p/blog-page_12.html

Canada/US AM Station Info Lookup Page: http://topazdesigns.com/ambc/

DST Real Time: http://wdc.kugi.kyoto-u.ac.jp/dst_realtime/presentmonth/index.html

Mediumwave Info: https://mediumwave.info

SolarHam: https://www.solarham.net



21. September 2020



1560 0323 USA WFME Family Radio, New York/Queens NY
1540 0325 USA KXEL News/Talk 1540 KXEL, Waterloo IA
700  0343 USA KALL ESPN 700, North Salt Lake City UT
1070 0354 USA KNX 1070 NEWSRADIO, Los Angeles/El Nido CA
1110 0358 USA KBND Bend OR
1180 0402 USA WHAM NewsRadio WHAM 1180, Rochester NY

20. September 2020

1370 0330 USA WSPD Toledo OH

09. September 2020   

750 0105 CAN CBGY CBC Radio 1, Bonavista Bay NL 
930 0115 CAN CJYQ KIXX Country, Saint John s NL 
1130 0120 USA WBBR Bloomberg Eleven-Three-O, New York/Carlstadt NY 
590 0130 CAN VOCM, Saint John s NL 
1400 0155 CAN CBG CBC Radio 1, Gander NL
Click to rate this post!
[Total: 4 Average: 3.5]
Leave a Comment