Wanhaa tekniikkaa: Sähköpostilistat!

Mä en diggaa sähköpostilistoja. Kas kun emme siirry käyttämään savumerkkejä.

Keskustelufoorumit ovat mielestäni helpommin lähestyttäviä, sillä jokainen edes hieman netissä surffanneena osaa melkoisella todennäköisyydellä askarrella viestin sellaiseen, jolloin aloituskynnys kirjoittamiselle madaltuu. Omakohtaisena kokemuksena sähköpostilistan korkeasta käyttökynnyksestä voinen mainita tuntemani nuorisoharrastajan, jota yritin opastaa rautalankamallilla käyttämään postituslistaa, niin kovin vaikeaksi sen käyttöönoton koki kun puolestaan webpohjainen keskustelufoorumin käyttö sujuu ongelmitta.

Harmillista, että nykyään kaikki DX-Kuuntelijoiden käyttämät palvelut ovat hajallaan vähän siellä sun täällä. Yhteistä sivustoa ei löydy, jonka alaisuudessa olisi keskitetysti esillä käyttämämme palvelut. Olisipa ne edes liiton sivustolla linkitettynä. Mitä puolestaan ehdottamaani keskustelufoorumiin tulee uskon osaamista sellaisen perustamiselle jäsenistöstämme löytyvän kunhan ennakkoasenteista luovutaan ja samalla unohdetaan myös vanhan “totuuden” hokeminen, ettei mitään tuttua, toimivaa ja turvallista tulisi muuttaa. “If it ain’t broke, don’t fix it” – argumentti lyödään tässäkin yhteydessä melkoisella varmuudella pöytään. Toisaalta nykyaikaistaminen ei ole keneltäkään pois ja vanha lista voisi hyvinkin rullata uuden foorumin rinnalla palveluna niille, jotka kokevat sitä tarvitsevansa. Tärkeintä olisi, että tuollaista webbipohjaista foorumia edes kokeiltaisiin ja katsottaisiin lähteekö moinen rullaamaan toivotulla tavalla.

Keskustelufoorumin skriptit (YaBB, phpBB, Invision PowerBoard, sekä oma suosikkini: SMF) ovat raskaimmastakin päästä kuitenkin varsin keveitä toteutukseltaan, sekä kuormitukseltaan ja moisen vieläpä askartelee toimintakuntoon miltei kuka tahansa, joten systeemi on näin ollen suht kivuttomasti toteutettavissa ilman yöunien menetystä. Kokeilemalla tuollaisen webfoorumin kiinnostusaste mitataan ja jos sellaiselle on tilausta, niin käyttäjätkin sinne tiensä löytävät. Turha mielestäni on ennakkoon sirotella tuhkaa päällensä ja voivotella muissa medioissa tuollaisen palvelun kiinnostavuutta, jos sitä ei edes vaivauduta kokeilemaan. Parhaillaan pyöritän kolmea eri foorumia tällä palvelintilallani ja nollastahan nekin kaikki ovat alkaneet. Käyttäjäkunta oli varsin vähäistä ensialkuun ja muutaman kerran tuli kirottua idea alimpaan suohon, mutta vähitellen kun palvelu tuli ihmisille tutuksi ja kuitenkin tilausta tällaiselle oli alkoi kummasti sinne aktiivisia kirjoittelijoita ilmaantumaan. Ylläpitämäni Commodore-Foorumin suosio on omaa luokkaansa: 306 rekisteröitynyttä jäsentä, 1709 viestiä ja kaiken kaikkiaan 310 aihetta. Samaan aikaan kun kyseisen foorumin perustin pidin rinnalla myös perinteistä sähköpostilistaa, joka on aikoja sitten kuollut ja kuopattu kun taasen C-Foorumi mennä porskuttaa täysillä eteenpäin.

Vaatiihan keskustelufoorumin ylläpitäminen jonkin verran työtä ja moderointiakin pääsee harrastamaan, mutta turha pelko pois, sillä asiallisesti toteutettu foorumi ja sopiva vapaaehtoisten moderaattorien lauma hallitsee kyllä suurempaakin viestitulvaa, etenkin kun tällaisessa radioharrastefoorumissa ei puhuttaisi kuitenkaan mistään suurfoorumien viestitulvasta vrt. Suomi24.fi, Iltalehti etc. Olin aikoinaan mukana moderoimassa Iltalehden keskustelufoorumia ja siinä sitä poijjaat oli moderoitavaa yli omien tarpeiden. Sen mitä minuutin aikana foorumille viestiä paukahti olisi moisen hallinnassa yksikseen ollut tekemistä, enkä sellaiseen roskamäärään ole törmännyt yhdelläkään ylläpitämälläni keskustelufoorumilla tai muillakaan foorumeilla, joilla toimin moderaattorina eli ylitsepääsemättömän haastavaa ei moisen hallinta todellakaan ole.

Onneksi kuitenkin tunnetuimmat skriptit sisältävät edes välttävät suojaukset pahimpiin roskapostauksiin. Ongelmia toki saattaa ilmetä esim: PHP-pohjaisten foorumien kanssa, jotka mokomat ovat viime aikoina olleet tietoturvaongelmiensa kanssa tapetilla. Tunnetuin hyökkäysten kohteeksi joutuva alusta lienee phpBB, joka pahimmillaan on vuotanut kuin seula, vaikka viimeisin versio onkin mennyt tuntuvasti parempaan suuntaan.

Kokeilemalla se sopiva alusta löytynee ja sanoisin, että raskaaseen käyttöön passeli lienee, joku Perl:llä toteutettu ratkaisu, vaikkapa aliarvostettu YaBB tai kaupallinen Invision PowerBoard ja vBulletin. PHP-pohjaisista itse valitsisin phpBB:n sijasta vaikkapa SMF:n

Suomalaiseen DX-Kuunteluun on varsin syvälle juurtunut muutosten pelko. Ne vähäiset ehdotukset, joita olen “palstalla” leiskauttanut on kivitetty milloin milläkin argumentilla tainnuksiin. Hieman sarkastisesti voinen sanoa, että paljon on kiinni myös siitä kuka sitä muutosta ehdottaa. Tämänkin ehdotuksen toteutan ennemmin tällä omalla temmellyskentälläni kuin alkaisin sitä ehdottelemaan postituslistalla. Laitteistopuolella mennään tekniikan kärjessä, mutta webmaailmassa laahataan vuosia nykytekniikan perässä, mikä yhtälönä tuntuu hivenen huvittavalta ja koomiselta.

Loppukaneettina sanottakoon, että postituslista on toimiva sellaisille harrastajille, joille moisen toiminta on tuttua ajalta miekka ja kilpi. Tällä hetkellä lista tosin on miltei huippukuuntelijoiden pohdintamedia, eikä siellä juurikaan riviharrastajia tai aloittelevia kuuntelijoita näy, mikä mielestäni on enemmän kuin sääli. Kynnys postittaa listalle on varsin korkea, eikä missään oikein ole paikkaa, jossa voisi esittää tyhmempiäkin kysymyksiä. Siksikin webfoorumi puoltaa paikkaansa helposti lähestyttävänä mediana, joka samalla on nuorisollekin tutumpi kuin nämä vanhemmat mediat. Tarkastellaanpa vaikka mitä tahansa USENET:n uutisryhmää ja toteamme nopeasti nuorison loistavan siellä poissaolollaan. Enemmänkin siellä on minun ikäistä +30 sakkia, joka tuntee ennestään “nyyssit” kuin omat taskunsa. Nuoriso puolestaan hengailee yhteisösivustojen lisäksi juurikin webpohjaisilla keskustelufoorumeilla ja sellainen olisi enemmän kuin aiheellista toteuttaa nykyisten medioiden rinnalle. Eihän tässä nyt sentään IRC-Galleriaan tarvitse pää kolmantena jalkana juosta toteuttamaan omaa yhteisöä (sellainen toki jo sieltä löytyy) vaan avarakatseisesti tarkastellaan hieman modernimpia vaihtoehtoja. Täältä löydätte yhden vapaaehtoisen osallistumaan moisten palveluiden toteutukseen.

73’s de*
JJH

Please wait...

JJH

41 vuotias Apple- ja Linux-hörhö, bloggaaja, radioharrastaja, SoMe-addikti ja myös jonkinlainen elämäntapanörtti Jyväskylästä. All your gadgets are belong to me!