Press "Enter" to skip to content

Avainsana: AM

Week 51 by JMN

16.12.2019

Aamulla tentatiivisesti Kanaria. Vanuatua (5040 kHz) kuuntelin kolme ja puoli tuntia 0937 UTC lähtien, kunnes Intia ajoi yli 13 UTC. Uskottava se on, että testilähetyksen tauottomasta musiikista ei IDiä irtoa, mutta yksi tietty reggaerenkutus toistui soittolistalla vähintään 13 kertaa. Kuuluvuus oli muutoin varsin hyvä ja ID olisi tullut kaiken aikaa hienosti läpi, jos sellainen vain olisi tullut. Eilen asema kuului paljon nihkeämmin ja lopettikin jo 11 UTC, mutta jotenkuten kuulunut uutistunnari (1020 UTC) varmistui tänään samaksi kuin Radio Vanuatun Facebook-videolla olevan 20-minuuttisen keskipäivän uutislähetyksen lopuksi lauottu tunnussävel. Asema on siis virallisesti tunnistettu ja raportti lähtikin maapisteen toivossa, mutta ei kovin korkein odotuksin.

17.12.2019

Hyvää vetoa Andaluciaan RNE5 -breikin aikaan. Useita taajuuksia auki, mm. neitseellinen tavallisesti Romanian vaivaama 603 kHz, josta itsensä idasi Radio Cinco, Sevilla. Parinkymmenen minuutin päästä regionaalibreikillä taajuudella 621 kHz jyräsi niinikään RNE Andalucia, uusi sekin. Eilen tentatiivisesti kuuluneesta Kanariasta ei jälkeäkään nyt. Hiukan 10 UTC jälkeen 5040 kHz kuului jälleen Vanuatu tutuksi tullein uutisin. Mahdollinen ID-paikka 1020 UTC jäi luonnollisesti rouskun alle. Välillä seikkailin jenkkikympeillä washingtonilaisten kuuluessa todella tykisti, mutta palasin toteamaan ettei Vanuatu idannut edes lopettaessaan 11 UTC. Vanuatun baptistikirkon puhelinnumero kuitenkin kuulutettiin hengellisen ohjelman yhteydessä. WA-suunta jatkoi vielä 11 UTC jälkeen.

18.12.2019

Hoy por Hoy Lugo, säätä ja teutoonivankkureiden mainoksia taajuudella 1287 kHz. SER Radio Lugo vaati sen vuosikymmenen ainoan kohdalle osuneen Lugo -kelin kuuluakseen yksin taajuudella täällä dachalla. Myös taajuudella 972 kHz (Lugo sekin) tuli RNE Galician ohjelmaa, mutta IDin aikaan olin taajuudella 774 kHz, jossa ei odotuksista huolimatta tullut RNE Galiciaa Ourensen kautta vaan Extremaduran regionaali. Oli siis varsin pistemäistä Lugoa eikä geneeristä Galiciaa!

19.12.2019

RNE Valencia ID taajuudella 558 viittasi vahvasti Valencia-keliin, mutta Murciaakin kuului. Taajuudella 774 kHz ei myöskään Extremaduraa, vaan Comunidad Valencianan ohjelmaa. Niinpä COPE Comunidad Valencianan regionaali-ID taajuudella 882 kHz ei varsinaisesti yllättänyt, kun Walesilla oli sopivaa harrastahtista keskustelua. COPE:lla on aamuisin valitettavan paljon aluesisältöjä, mutta paikallistakin niihin on leivottu sisään. Onneksi aluetasokin riittää lähettimen erotteluun. Paikallinen ko. taajuudella olisi COPE Alicante.

20.-22.12.2019 Jonkinasteinen häiriö soi kuuleman mukaan keleistä parhaan terän, joten nämä päivät onnistuin lähes pyhittämään levolle kuuntelusta ja jouluvalmisteluille. Muutamia raportteja kuitenkin lähti:

Click to rate this post!
[Total: 1 Average: 5]
Leave a Comment

Week 50 by JMN

Tältä viikolta ei tullut livemerkintöjä kaikilta päiviltä kirjattua, käyttäkäämme tekosyynä vaikkapa jouluvalmisteluja. Kuunneltu on kuitenkin päivittäin, mutta tallennukset ovat osin vielä käsittelemättä ja asemat raportoimatta.

10.12.2019

Italovetoa ja iberiaa hyvin esillä breikkiaikaan. Tältä päivältä Iberia-QSL-kansioon pääsivät RNE 1 Extremadura 774 kHz ja myös eQSL:llä vastannut RNE 5 Barcelona 576 kHz. Päiväkeliä jenkkeihin, mutta heikonpuoleista.

11.12.2019

Aamulla perinteiseen breikkiaikaan 0620-0630 UTC parhaiten RAI-asemia, minkä lienee K-arvon nousu toi bandille. Eilen työstöasteelle jäänyt RAI Sardegna pesi tänään tsekkiläisen kirkkaasti 6-0. Espanjalaisista esillä olivat lähinnä taajuuksien tavallisimmat, ei uusia nappauksia. Jenkkeihin oli ”räkäkeliä”, mikä tuo siltä suunnalta mielenkiintoisia asemia bandille dominanttien ollessa heikohkoja. 1370 taisi olla KWTL ja 1360 WMOB kuului välillä hartaalla laululla, mutta jäi audioidaamatta.

13.12.2019

Kenties parhaat päiväkelit, joille olen osunut, mutta ei varmasti hetkeäkään sellaista tykitystä, mihin oikeasti loisteliaissa kuuntelupaikoissa hyvin maadotetuin antennein ja huippuvastaanottimin on saatu tottua. Niissä paikoissa olisi tänään irroitettu varmaan vaikka ja mitä, no jokunen vain Lapissa aiemmin kuultu jenkki kuultiin silti Keski-Suomessa tänäänkin. Aamulla jenkkibandi ei tuntunut mitenkään kaksiselta, ja lähinnä tsekkailin iberialaisia. Nämä tallenteet on vielä kuuntelematta ja raportoimatta, mutta uusia jenkkiraportteja tulee ainakin tusinan verran.

14.12.2019

Lauantai meni toisaalla, mutta ennen lähtöä pikakopaisulla perusaseman oloista tavaraa jenkeistä ja joku brassikin pitkästä aikaa.

15.12.2019

Aamupäivällä hämmästeltiin joukolla Radio Vanuatun testilähetystä taajuudella 5040 kHz (s/off 11 UTC). Parinkymmenen minuutin piikki Kaliforniaan havaittiin välillä 13-14 UTC. Samoihin aikoihin CBC taajuudella 1010 kHz antoi aikakuulutuksen joka sopi Albertan aikavyöhykkeeseen. Nettisivujen mukaan tuohon aikaan pitäisi tulla jo ihkaoikeaa Albertan alueellista aamuohjelmaa. Muitakin albertalaisia pirteästi. Sitten keli kosahti ja taajuuksille tunki kaikkea muuta ns. ”häiriökelien asemia”, muun muassa All India Radio 810 kHz. Hyvä häiriökeli jatkui vielä illalla. Sain hälyn Balkanin piraattien hyvästä kuulumisesta ja radion avatessani viimeksi kuunnellulla taajuudella 810 kHz taisi solkata voimalla vuorostaan Makedonia. Vetoa Balkanille siis oli! Taajuuksilla 1665-1725 kHz kuului useita serbejä, mm. Kalibar Radio, Real Radio, YU1, Kondor Petrovacin kaupungista, Dzingis Khan ja Radio Laki, joka lähetti terveisiäkin Suomeen 🙂 Kusoringissä pihahteli vasta-asemien kutsujen perusteella myös Jupiter, jolla on tietojen mukaan tehoa vain 25 wattia. Sen kuuluvuus oli kuitenkin niin olematon, ettei siitä oikein raporttia saa. Radio Lakista sellainen kuitenkin syntynee, samoin Yu Jedanista.

Click to rate this post!
[Total: 1 Average: 5]
Leave a Comment

Week 48 by JMN

Ma 25.11.2019
Hyvä Hollanti-aamu, mutta tuli brittejäkin sekä iberiaa. Downtown Radio 1026 jäi vielä ensi kertaan (musiikit istuivat soittolistaan), mutta United AM taittui mukavasti IDille. Hollantilaisia noteerasin puolentusinalla taajuudella, mutta taisivat olla kaikki kuitenkin niitä taajuuden tavallisimpia.

Ti 26.11.2019
Iberia-keliä. Iberia-kuuntelu se on helppoa, riittää kun viisi minuuttia aamulla kuuntelee (0620-0625 UTC). Jos regionaalisessiotkin kelpuuttaa niin sittenkin selviää alle tunnilla (0550-0645 UTC).

Ke 27.11.2019
Iberia-keliä. K-arvo 1, mutta transatlanttiset yhteydet tuntuivat nopealla kopaisulla olevan silti poikki. ”Työsuhde-etuna” tänään käynti Yleisradion aluetoimituksen muuttoa tekemässä. Kaiken otimme vastaan mistä YLE oli valmis luopumaan ja tavaraa kertyi juuri sopivasti sen verran, kuin neljäseiskaan mahtui. Tässä rakennuksessa YLE toimi 10 vuotta (2009-2019), mutta ehti kertaalleen muuttaa rakennuksen sisälläkin pienempiin tiloihin. Edellisissä tiloissa Tourulassa ehdimme käydä juuri ennen sieltä pois muuttoa Jyväskylän DX-opintokerhon kanssa kesällä 2008.


To 28.11.2019
Työaamu, muutamia jenkkitaajuuksia pihisi. RNE5-breikiltä irtosi Salamanca, joka on dominoinut useampana aamuna. Piilomagnetofoni vastasi vielä samana iltana valitellen että raporttini oli vuonna 2019 ensimmäinen. Eivät taida asemat nykyään raportteihin tukehtua, kun monet keskittyvät vain kuunteluun. Sehän on tietysti vain positiivista meille jäljellä oleville raportoiville radioharrastajille ja QSL-metsästäjille.

Pe 29.11.2019
Työaamu. Orastavaa lattaria, kelit paranemaan päin pienen välikuoleman jälkeen. Radiokeli muuttui vielä ilmeisen hyväksi jenkkiavaukseksi, mutta olin silloin jo pitkällä tien päällä. Ajokelikin näytti vielä dachalta lähtiessä ihan hyvältä, mutta vesisade muuttui 10 kilometriä ennen Kannonkoskea rännäksi ja lumeksi. Tunnin ja vartin matkaan varatut 1h40 minuuttia riittivät juuri ja juuri. Parhaat kelit iskevät tietysti aina silloin, kun töihinlähtöä ei parane yhtään liu’uttaa. Kivijärven kotiseutupäivä alkaa nimittäin tasan kymmeneltä riippumatta auki olevien kymppien määrästä.

La 30.11.2019
Ei kelimerkintöjä tänään, muualla kuulemma heikkoa keliä, eli täällä kuopassa ei mitään. Illalla tuli hälyjä jo varhain nousevasta itärannikosta, joka lupasi hyvää seuraavaksi aamuksi…

Su 01.12.2019
Puolen yön aikaan (UTC) muutama jenkki kuuluvilla. Taajuudella 1494 kHz soi tauoton AC-DC Moldovan yötauolla, Kiinan hiukan häiritessä. Asfaltstelegrafenin IDiä sai vartoa seuraavaan tasatuntiin 01 UTC saakka, mutta sieltä se irtosi, joten tavoite ”uusi raportti per päivä” toteutui ainakin tänään. Aamu oli kuitenkin jenkkisuunnan suhteen floppi, esim. 09 UTC tasurilla kuului muutamia tavallisimpia asemia. WXYT 1270 idasi ja tentatiivisina arvauksina KOMO 1000, WYLL 1160, KJNP 1170, WOOD 1300, CFTE 1410 jne. Jospa se tästä pikkuhiljaa taas paranisi.

Click to rate this post!
[Total: 1 Average: 5]
Leave a Comment

Week 47 by JMN

Ma 18.11.2019
Satunnainen yöherätys 2340 UTC. Eiliset päiväkelit lupasivat paljon tälle aamulle. Jenkkejä jo 00 UTC ja 01 UTC tukevin signaalein aina New Yorkista Vancouveriin. Kuten usein käy, tällaisella roiskivalla yleiskelillä kuuluvat kuitenkin ne kunkin suunnan tyypillisimmät asemat, joten uusia asemia on hankala löytää. Lokiin ei montaa asemaa jäänyt, mutta striimitunnistuksilla, formaattiperustein ja paikannimistä pääteltynä vanhoja tuttuja olivat kaikki kuuluneet 🙂 Nihkeähköllä päiväkelillä jatkettiin, mutta päivän parhaana oli kuitenkin uuden maan (#152 Huippuvuoret) nouseminen esiin ennen 13 UTC. Sopivasti 1303 UTC alkoi Tromssan regionaali, tätä lokaalimpaa ei Huippuvuorilta voi oikein saadakaan. On tätä yritetty ja nyt Merkursin ajaessa vajaatehoisena romanialainen on yleensä sotkenut taajuuden. Heikolla päiväjenkkikelillä tämä lienee otollinen kuuluja. Jokohan tehoa on korotettu 1kW->3kW?

Ti 19.11.2019
Aamun roiskekeli toi asemia Texasista Seattleen, mutta chicagolaiset olivat poikkeuksellisen voimakkaita. Siitä keli sitten vierähti Ontarion kautta Michiganiin, josta irtosi pikkuasemiakin. Paras noste oli n. 0810-0840 UTC. Jatkui edelleen päiväkelinä British Columbiaan.

Ke 20.11.2019
Kahtena aamuna taajuudella 800 on dominoinut CKLW Windsor ON, tänä aamuna vihdoin CHAB Moose Jaw SK. Tämä kertoo painopistemuutoksesta vihdoin preerialle. Paras Kanada-keli aikoihin, jossa oli asemia eniten AB/SK -alueelta, mutta myös molemmilta reunoilta (BC/QC).  Paras terä tylsyi tietysti ennen tasatuntia 0700 UTC, jolloin mukaan sekoittui myös jenkkidominantteja järviltä ja muita itäisempiä asemia. Alle 1000 kHz taajuuksilla oli elämää kuitenkin vielä tuonkin jälkeen, mikä ei ihan tavallista ole lyhyellä puolikilometrisellä langalla. Kuten eilenkin, myös tänään n. 0810-0850 UTC uusi edellispäivän kaltainen siirto järville. Michigania, Wisconsinia, Illinoisia. 0900 UTC jälkeen bandilla edelleen pirteitä signaaleja, mutta lähinnä taajuuden tavallisimpia. Tosin 1280 on edelleen WNAM Neenah-Menasha WI, eikä taajuuden tavallisimmasta WWTC ”12-80 Patriot”ista (Minneapolis MS) tule pihaustakaan. Hieman ennen 11 UTC 1370 kHz jäi lupaavasti Coast to Coastista breikille, signaali ihme kyllä jopa hieman jopa koheni tasatuntia kohti, ollen KXTL Butte MT, uusi osavaltio! Häiriön piti syödä keli jo tänään, mutta purkaus ei ilmeisesti ehtinyt vielä sotkea radiokeliä. Jokohan huomenna, kun kaikki lomat on (postilakko toki virallisena syynä) pois pidetty ja paluu työmaalle koittaa.

To 21.11.2019
Työaamu, joten piti poistua radioilta 06 UTC jälkeen. Jo ennen tasatuntia 04 UTC noteerasin taajuudella 1060 aseman, joka saattoi olla jokin muukin kuin Funny 1060. Mielenkiintoisempi oli espanjankielinen asema taajuudella 1020 kHz. Asema nosteli useampaan kertaan seuraavan parin tunnin aikana mm. ohjelmakuulutuksille. Koska 1070 oli KNX ja 1390 KLTX, odotuksissa oli, että tämä 1020 kHz asemakin taipuisi Los Angelesiin (KTNQ 50 kW). Nauhakuuntelussa siihen täsmäsivätkin sekä puhelinnumero, että ohjelmannimi, vaikka varsinainen ID jäikin saamatta. Ilmeisesti sen verran epätavallisempi Lapin asema, että yritän tyytyä kyseisiin aihetodisteisiin. 18 kilometrin päässä kuunneltiinkin sitten taajuuden washingtonilaista (KDYK Yakima WA) päivätehoilla ja spanskiformaatilla niinikään, eipä mikään tavis Suomen Cannesin eteläpuolella sekään. KDYKikin saattoi olla taajuudella esillä, mutta mitään varmoja viitteitä siitä en löytänyt.

Mutteripannulla plöräytettyä sumppia vartoessa saman taajuuden sokkotallenteelle oli noussut vielä hittimusiikkia soittanut asema KTNQ:n rinnalle ja ylikin. Señoritaa seurannut jingle on kyllä tunnistettavissa striimin avulla. Pitäisi vaan ensin keksiä, minkä aseman striimiä oikein ryhtyisin kuuntelemaan… Soittolistaosumia ei ole tullut. WCCW toi tänään sadannen keskiaaltovastauksen Pohjois-Amerikasta. Saldot ovat nyt USA: 64, CAN: 33, ALS:3. Lyhytaaltovastaukset huomioiden yhteensä 120 vastausta (USA: 79, CAN: 37, ALS: 4). Kuultuja en ole laskenut, mutta vastaamattomia ja raportoimattomia on ”lähes toinen mokoma”. Kai se kahdensadan kuullun rajakin alkaa lähestyä. Eiköhän vastaussaldotkin tästä kohene kun raportteja saa maailmalle ja kai niitä on vielä kelejäkin jäljellä, ettei raportoivat asemat ihan heti kesken päässe loppumaan!?

Häiriö tuli vihdoin torstai-iltana muuttaen kelit afropitoisiksi, jäi kuitenkin kokematta.

Pe 22.11.2019
NA:n katkettua mahdolliset lattarikelitkin ”unohtui” kokeilla..

La 23.11.2019
Työaamu, NA edelleen poikki, mutta muutamia lattareita oli mielenkiintoisillakin taajuuksilla. Kuitenkin niin heikosti, että mitään ei jäänyt tästä käteen. K2-3. Myyntihyllyyn meni tänään mm. haluttua kotimaista HiFiä.

Su 24.11.2019
Yökuunteluiden uutena raporttina Radio Calypso 675 kHz (lähetti Radio Belleveun ohjelmaa). Aamun kelit jäi kokeilematta, kun joskus pitää nukkuakin. Nyt kelien mennessä poikki on ollut aikaa purkaa jenkkitallenteita, sekä kesän FM-jämiä ja poimia idejä raportteihin. Ulkotoimistollakin riittää hommaa, kun kirves laulaa ja pokasaha soi.

Lupaavasti lumisena alkanut syksy on palannut normaaliin lumettomiin uomiinsa – odotellaan valkeaa joulua!

Click to rate this post!
[Total: 3 Average: 5]
Leave a Comment

Week 46 by JMN

Ma 11.11.2019
Eri tavalla mielenkiintoinen aamu. 04 UTC pelkästään Radio Buenos Aires 1350 kHz. Kympit eivät oikein lähteneet ja jotkut deletoivatkin SDR-tallenteensa kuulemma saman tien. Kuitenkin pari signaalia bandilta livekuuntelija saattoi löytää 06 UTC tienoilla: 970 kHz ja 1380 kHz. Signaalit olivat samaan tapaan rupisia kuin joskus Aurora-kelillä on ULA:lla eikä kielestä hankkinut saada selvää. Portugaliksi noita kuitenkin veikkailen, jäivät tunnistamatta. Myöhemmin aamulla yksi uusi britti raporttijonon jatkoksi.

To 14.11.2019
Länsirannikon yökuulujat kääntyivät järville aamun tunteina. Terävä Kolumbia-nosto n. 0600-0640 UTC. Sen jälkeen lähinnä kanadalaisia ja töihinlähtö keskeytti kuuntelut vähän 08 UTC jälkeen.

Pe 15.11.2019
Asemaa ns. päivän läpeensä. Aamun kuuntelut menivät vähän ohi unen viedessä voiton kun flunssa on iskenyt/iskemässä päälle. Pitkälle yli puolenpäivän asemaa kuitenkin jaksoi luettavilla signaaleilla, polttopisteenä paremminkin Keskilänsi kuin Länsiranta. Seassa jonkun verran kanukkeja. Välillä Länsirantakin piikkasi kyllä esiin, mutta sieltä pikemminkin British Columbia kuin OR/WA saati eteläisemmät osavaltiot.

La 16.11.2019
Nihkeää keliä, mutta asemia mm. Panamásta. Kuuluneista taajuuksista 1430 kHz:lla noteerasin aseman mutta jäi tunnistamatta (18km oli DOM: Radio Emanuel). Taajuudella 1130 kHz tuli taidemusiikkia soittanut espanjankielinen asema.

Su 17.11.2019
Tykkikuulujaksi heittäytynyt, ennen niin harvinainen Esperanza Colombia Radio heitti kutsunsa 06 UTC. Muita CLM-taajuuksia samaan aikaan ainakin 1190 ja 1440 kHz. Brittivetoakin oli. Sitten jenkit nousivat vahvasti itärannikolta. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella kuulin mm. sellaisen minun QTH:ssani hankalan aseman kuin WWKB 1520 kHz. Muuallahan tuota hilseeksi haukkuvat. 07 UTC ympärillä jenkkejä tuli vielä hyvin, sitten alkoi kääntyä päiväkeliksi. Tavallisia tykkejä WA/OR, mm. KKXA ”Classic Country KXA” ohjelmakuunteluasemana. 1440 UTC nousi muutamaksi minuutiksi englanninkielinen hengellinen asema hyvään kuuluvuuteen taajuudelle 1430 kHz. Tovin sitä ihmeteltyäni loputkin asemat olivat bandilta kadonneet, joten suuntaa on mahdoton edes arvailla.

Click to rate this post!
[Total: 2 Average: 4]
Leave a Comment

Week 45 by JMN

Ma-Ti 4.-5.11. Viikko lähti käyntiin edellisviikon tapaan brassikelien myötä. Uutena raporttina Rádio Povo 1520 AM.

Ke 6.11. Ohkaisesti pitkästä aikaa La Plataa, mutta sitten bandille ilmestyi 1140:lle asema, jota sovittelin ensin Chileen. Ehkä oli, mutta ehkä olikin Panamericana. Nimittäin 1400 AM hengellistä espanjalaista soitellut idasi 0600 UTC tasatunnilta ”Desde Bogotá, Colombia… Emisora Mariana”. Aivan kuten PUL vahvana kokemusasiantuntijana ehdotti aseman identiteetiksi. Keli siis teki jossain kohti yllätyskäännöksen Kolumbiaan – aika harvinainen suunta dachalla. 0602 UTC osui ideille vielä tuhdisti tasurin ympärillä tullut HJII Esperanza Colombia Radio (ex. Aviva 2, jonka nimisenä kuultu pari kertaa Suomessa). TPM kuuli tämän aseman jo edellisenä aamuna 5.11. Jotain muutoksia tekniikassa on täytynyt tapahtua, jos HJII:stä on tulossa näinkin tavallinen.

To 7.11. Myöhäisheränneesti bandille. XERCN 1470 kuului monessa QTH:ssa 07 UTC tasurilla, mutta putosi minulla jo paljon ennen, vaikka kuului vielä varttia vaille hienosti. Tasatunnin iloa tuotti kuitenkin päivätehot päälle unohtanut KWTL Grand Forks ND 1370 AM, joka vastasikin jo samana iltana. Normaalitehollaan 270 wattia (vastauksen mukaan 250 W) tuo olisi mahdoton kuultava.

Illalla PSO hälyytteli filipinosta taajuudella 594 kHz. Ensikosketus tähän osa-alueeseen hienosti paukanneen ”Super Radyo DZ Double-B” IDin myötä nostatti tunnelmaa. Loppuillan ihmettelin taajuudella 1350 kHz jyrännyttä DWUNia, kunnes uni painoi silmäluomet väkisin alas. Nämä ovat kaiketi niitä helpoimpia filsuja Aasia-kuuntelussa alkuunpääsemiksi.

Pe 8.11. PUL hälytti aamulla, jotta tijuanalaisia tulee 1470, 1630 ja 1700. Bandia selaillessa osui korvaan vielä 1390:lla asema, joka kiskoi pitkään hengellistä musikkia espanjaksi ja mainokset 10 yli ja 40 yli tasatunnin. Varsinaista IDiä ei kuitenkaan irronnut, mutta muutama tarkistettava kohta on tallenteella. Luultavasti tämä oli KLTX Long Beach CA. Sen formaatti on ”Spanish Religious” ja mainosten California-maininnat viittaavat siihen suuntaan. Hetken ajan mielenkiintoisesti Roxette veti Listen To Your Heartillaan yli. Äkkiä ei listoilta keksi sillekään sopivaa ehdokasta.

Taajuudella 1430 kHz tulivat luultavasti formaattien perusteella KLO Ogden UT ja KCLK Asotin WA. Taasen taajuuden 1380 kHz Jimbo Show (ketju) vei ajatukset jälleen Kaliforniaan. Jimbon sivu kun tunnisti sieltä releaseman KOSS 1380. ID oli kuin olikin KOTA Rapid City SD, jota ei Jimbon sivu listannut lainkaan. Jälleen osoitus siitä, että asemat pitää aina tunnistaa kunnolla ja viedä loppuun asti. Lähes satavarmasti kuitenkin KBSN Moses Lake WA 1470 kHz tuli hyvin Coast to Coastilla ja ABC Newseillä, mutta ID jäi siitäkin ensi kertaan. Tämä oli yksi lyhyen jenkkikuuntelu-urani mielenkiintoisimmista aamuista. Dominantit olivat tiessään ja länsirannikolta pääsivät pienemmätkin asemat hyvin esiin.

La 9.11.
KBSN jäi lopultakin haaviin. Eilinen tiukka myöhästyminen tasan IDiltä korpesi, kun ABC News kuului kirkkaasti taajuudelle tullessa. Tänään ei kuulunut niin kirkkaasti, mutta tuli kuitenkin luettavasti koolillaan ja samaisilla uutisilla. Muuten Coast-to-Coastia. Tijuanalaiset piikkasivat terävästi 0645 UTC. Radioaktiivisten paikallistapaamispäivään (yhdistetty museotalkoiden kanssa) lähtö kello 0650 UTC esti tasurin kuulostelun livenä. Jätin sokon 1630 kHz meksikolaisen varalta, mutta eivät enää nousseet erityisen hyvin esiin. Paikallistapaamisessa putkitekniikan ympärillä pyörivän talkoohomman ohessa sivuttiin mm. piraattikuunteluita yms DX-aiheita.

Su 10.11.
Ensimmäinen bandin kopaisu ennen tasatuntia 0500 UTC. Paljon asemia puurossa, mutta jälleen tasatunnin lähestyessä kaikki ”tasurivalmiuteen” kaivellut hyvinkuuluvat taajuudet menivät puuroon. Uutena kuulujana 850 KOA Denver CO ja 870 WWL New Orleans LA. Ensinmainittu idaili noin 0505 UTC ja jäljempi useaan otteeseen 0506-0520 UTC välissä. Molempien kuuluvuus oli niukka, ns. DX-tasoa, mutta kuuluivatpa kuitenkin!

Alusta asti meksikolainen 1470 oli joukossa, promoillen jo 0502 UTC ”Gobierno de Mexico”. Tijuanalaiset taisivat nousta kunnolla vasta 0620 UTC tienoilla, jolloin ainakin taajuuksilla 1630 kHz ja 1700 kHz oli kuultavissa asema. Jäljempi saattoi olla jenkkikin mutta taajuutta 1630 kHz tallensin pitkään. Siinä oli kaksi asemaa, jotka feidailivat veitsellä leikaten. XEUT Tijuana BC soitti pitkään hissimusakkia. Sen sijaan kettufarmin leikkimeksikolainen KRND ”La Jota Mexicana” Fox Farm WY soitti iloluontoista autenttista meksikolaismusiikkia! Tälle aamulle kaksi uutta MW-osavaltiota, Louisiana ja Wyoming!

Click to rate this post!
[Total: 1 Average: 5]
Leave a Comment

Week 44 by JMN

Brief weekly report, Monday brought typical La Plata but for the rest of the week the conditions seemed to turn towards Brazil – at least in my QTH. In the meantime many listeners reported everything else but Brazil to be heard. Interesting variation between different locations.

What comes to the QSLs, two new states (Nebraska and West Virginia) and one new MW country (Brazil) verified this week.

KFAB sent nice ”photo QSLs”

West Virginia and Brazil were confirmed by traditional e-mails

And in the end few pics from the weekend trip destination in the region. Devil’s Grave is a 25-meters-deep canyon located 15 km from here. It is pretty much impressive with its’ caves and rare flora.

For more professional pics from this destination see here.

Click to rate this post!
[Total: 3 Average: 3.7]
Leave a Comment

Week 43 by JMN: kauteen 2019-2020 valmistautumista

Kausihan on jo hyvää vauhtia käynnissä, mutta valmistelut ovat aina vähän kroonisesti keskeneräisiä tässä taloudessa. Edelliskauden jenkkikeleiltä on vielä jokunen tallennus kuuntelematta. Olkootkin että harrastamme täällä Ylä-Kintauden seudulla silkkaa livekuuntelua, niin niitä tuppaa silti jäämään, sillä kaikki uusi kuultu pitäisi raportoidakin. Samoin ULA-tallenteita on vielä jokunen ruotimatta. Raporttibacklogi on ryömähtänyt arviolta noin sataan asemaan, mutta pikku hiljaa illat pimenevät ja päivät kylmenevät, joten työt siirtyvät dachallakin seinien sisäpuolelle ja muuttuvat harrastukseksi.

Valoisat arkipäivät menevät pitkälti leipätöissä, joten tiluksilla erinäiset työt ja askareet on hoidettava viikonlopun valoisina tunteina. Viime viikonlopun vähäinen valoisa aika vierähti autotallin tyhjentämisessä ja pakollisessa renkaanvaihdossa, semminkin kun tunkki petti ja toisen tilalle saamiseen kesti hetki. Muissa kuvissa ollaan jo koeajolla ja lainatunkkia palauttamassa.

Lokakuun muilta viikonlopuilta on onneksi liiennyt aikaa myös antenninvedoille.

Nyt on tällaiset narut vedettynä. 500-metrinen on samassa linjassa viimevuotisen noin 350-metrisen kanssa, koska se on hyväksi todettu suunta. Karttaa katsomalla voisi luulla asemia tulevan paremmin jos suuntaisi lankaa enemmän luoteeseen, mutta sen suunnan kanssa on päätä hakattu seinään jo kymmenkunta vuotta. Itse asiassa pitkään luulin, ettei tässä QTH:ssa vain yksinkertaisesti kuulu NA. Muutama kausi takaperin laitoin kevättalvella noin 10 asteeseen suunnatun takakeilan, päämääränä kreikkalaiset piraatit (1600-1750 kHz). Suureksi yllätykseksi Alberta paukkasi sieltä vielä maaliskuussakin. Siitä ajatus sitten jalostui ”pohjoislangaksi”, kulkusuunta on suurinpiirtein 350-360 astetta. Viime kauden ”asematulvan” rohkaisemana mittaa on pidennetty heti alkuunsa (ettei sitä tarvitse tehdä marraskuussa kohmeisin käsin).  Pohjoislangasta oli jo asiaa pari viikkoa sitten.

La Plata sen sijaan on aika herkänoloinen suunta. Toisin kuin NA, joka ei tunnu tulevan sitten millään satametriseen, Argentiina kuuluu lähes joka aamu ainakin joten kuten 80-metriseen pätkään. Kolumbia ei taas tule kirveelläkään (olen yrittänyt myös NRD:llä). Nämä on tietysti QTH-sidonnaista hommaa, jossain jenkit rokkaavat jo tuollaiseenkin tumppiin.

Jalkapallovertauksin, en lähde treenaamaan sitä vasempaa heikompaa jalkaa (eli yrittämään Kolumbiaa), vaan parannetaan sitä ennestään loistavaa oikeaa kierrettä (eli Argentiinaa). Tuo 80-metrinen ”La Plata -lanka” on ollut välillä pisempikin, mutta tienylitys on haastava sopivien puiden puuttuessa. Leipärekka sopii alta helmikuuhun asti, kunnes sen katolla on metri lunta ja langan suunnalta kuuluu riks, raks ja poks. Siispä tänä vuonna suuntasin langan kanssa tien ali kulkevalle rummulle. Rumpu on uusittu pari kesää takaperin, vanha kun oli hajonnut ja täyttynyt maalla, eikä siitä kulkenut vesi, sen paremmin kuin antennilankakaan.

Rummun sijainti määrittää langan suuntaa, joka on noin 30 astetta ja takakeilana 210 astetta. Se on lähempänä Nigeriaa kuin Argentiinaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. Rummun kohdalla lanka tekee melkoisen mutkan, mutta katsotaan miten se vaikuttaa. Ainakin ensikokeilulla mutkittelevaan ja osin maan alla kulkevaan 225-metriseen naruun Uruguay poppasi hiuksenhienosti paremmin kuin entiseen kasikymppiseen. Sekin voi tiukassa tilanteessa heikolla signaalilla olla riittävä parannus.

Rummun läpi langan kuljettaminen vaati maalaisinnovointia. Sopivan kestävän mutta joustavan materiaalin tarpeeseen leikkelin muutaman vaahteran vuosikasvun, jotka vetäisin jeesusteipillä toisiaan jatkamaan ja samaisella kiinnityksellä vielä langan siihen mukaan.

Langanveto (ja 225-metrinen ”La Plata -lanka”) päättyy näihin syksyisiin järvimaisemiin.

 

 

 

Click to rate this post!
[Total: 3 Average: 5]
Leave a Comment

Week 41 by JMN

Kuten co-bloggari tavarits Heinikangas aiemmassa postauksessaan vihjasi, täällä dachallakin on yritetty päästä uuteen AM-kauteen kiinni. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten painotan jälleen niitä.  Ajankäytöllisistä syistä varsinaisia viikkokatsauksia olen rustannut tällä kaudella paljon edelliskausia harvemmin. Tässä yhteydessä onkin aiheellista kysyä, voiko työksi muuttunut harrastus haitata kuitenkin harrastamista… Joka tapauksessa rajallista vapaa-aikaa täytyy jotenkin jakaa kaikkien lukuisien (liian monien) mielenkiinnon kohteiden kesken. Radiobloggaaminen on edelleen yksi niistä, mutta lokauksia en ole viime aikoina malttanut pahemmin esitellä, ellei kyse ole jostain tajuntaaseisauttavasta tapahtumasta, kuten oli massiivisen venäläispäivän 15.08.2019 laita.

Kuten tarkkasilmäisimmät lukijamme varmasti ovat huomanneet, sivuston yläpalkkiin on ilmestynyt valikko ”Logs”. Sieltä löytyy JJH:n All Time -suoritusten lisäksi linkki virtuaalisiin FM-lokikirjoihini molemmista kuuntelupaikoista Dachalta ja OG6M:ltä. Tosin lokaukset näkyvät vain viimeisen 365 päivän ajalta. Näiden lisäksi on linkki MWListin All Time -tyyppiseen AM-lokikirjaan. Vanhoja lokauksia vuosien varrelta ajan sinne valikoivasti pikku hiljaa omaksi ilokseni, mutta kaikki uudet lokaukset tulevat nimenomaan tähän lokikirjaan. Blogiteksteissä lisää hehkutusta tietysti sitten kohokohtia unohtamatta! Reippaasti siis linkki kirjanmerkkeihin, mikäli mielitte katsoa asematasolla millaisia kohinoita täällä kuunnellaan.

Viikon anti on lyhykäisyydessään on ollut häiriöherkkä. Radio on ollut joka aamu auki, mutta mitään ihmeempää ei ole tarttunut. Indekseistä mitään ymmärtämättä olen sivusta seurannut viisaampien ihmettelyä herkästi nousevasta K:sta. Nämä huojahtelut ovat ilmeisesti syöneet parhaan terän TA-keleistä. Viikon parhaana antina onkin Tarton säännöllinen yötauko taajuudella 1035 kHz, joka mahdollistaa nyt mm. brittijahdin pikkutunneilla. Perjantaiaamuna ennen maratontyöpäivää ehdin koeistaa bandin tältä osin. Joskus aiemmin kun Tartto on ollut pois, taajuutta on dominoinut Northsound Two. Nykyään sekin on jo historiaa ja uusi dominantti tuntuisi olevan Lontoon etninen Dilse Radio. West Soundista ja BBC Radio Sheffieldistä jäi käteen yksittäisiä idittömiä pihauksia. TA-kelit jäi perjantaina kokematta, jotta ehdimme puoleksi päiväksi Helsinkiin. Radioaiheisen päivän täytti Suomen Radiohistoriallisen Seuran kokous ja sen jälkeiset mielenkiintoiset esitelmät.

Toinen kuulumattomuuteen vaikuttanut tekijä on ollut edelliskaudelta periytynyt antenni, joka on varmaan katkennut jo jostain alkupäästä vaipan sisältä. Sen verran vaatimatonta pihinää jenkkisuunta on tarjonnut. Viimeistään tämä varmistui rinnakkaisvertailussa kun vein lauantaina 350 metriä uutta nokialaista viime kauden 350-metrisen antennin viereen.

Nokialaisella jenkit sentään kuuluivat jotenkuten sunnuntai-aamuna, vaikkei päästy lähellekään sellaista ilotulitusta mitä koettiin mm. Heikkilänperän ja Vuohijärven jenkki-imuroinneissa. Siispä sunnuntain valoisina tunteina vein loputkin puolen kilometrin Nokia-kelasta hongikkoon. Ohuttahan lanka on (oli langoista kärsitty setelinippukin kyllä ohut), mutta jospa se kestäisi edes syysmyrskyt. Parhaat kelit koettaneen taas ennen joulua?

”DX-kuuntelu on kehittävä harrastus”, kuului 80-luvun mainosjulisteen propagandistinen slogan. Ainakin se on kehittänyt outokumpua radion ääressä istuttujen tuntien myötä. Antenninvetoreissulla kehittyi tällä erää kuitenkin luonnontuntemus. Tällaista mutaatiota ei ole ennen osunut kohdalle, ei edes täällä Chernobylin ydinlaskeuma-alueella dachan välittömässä läheisyydessä.

Koska Radioaktiivisten WhatsApp -ryhmästä löytyy tunnetusti joka-alan asiantuntijuus, löytyi Kannuksesta nytkin vastaus tähän mysteeriin. ”Kuusen tuulenpesältä näyttää. Aika harvinainen.Koivulla yleisempi. Useimmiten syynä mutaatio yhdessä paikassa ja siitä etenee oksan kasvaessa. Koivulla aiheuttaja usein sieni…” TNX JHY! DX-kuuntelu juurikin on opettava ja kehittävä harrastus!

Click to rate this post!
[Total: 3 Average: 5]
Leave a Comment

Week 41 by JJH

AM conditions have gradually improved for the TA contacts. Nothing special yet but some good signals from USA and Canada in 12.10.2019. Also lot of stations from Latin America.  Lot of unidentified stations but below is some of identified…

 

13. October 2019 (Time is in UTC)

Some good TA signals to great lakes from 04utc to 07utc. Nothing special, but one new for me: WMBD

0428 1580 CAN: CKDO Oshawa ON
0431 670 USA: WSCR 670 CBS Sport Radio, Chicago IL
0436 840 USA: WHAS Newsradio 840, Louisville KY
0453 1220 USA: WHKW AM 1220 The Word, Cleveland OH
0505 1540 USA: KXEL Waterloo IA
0700 1470 USA: WMBD Peoria IL (219 from North America)
0701 1500 USA: KSTP SKOR North – ESPN Skor North, Saint Paul MN
2200 1400 CAN: CBG CBC Radio 1, Gander NL
2204  930 CAN: CJYQ KIXX Country, Saint John’s NL
2207  950 CAN: CKNBCampbelltonNB
2221 1030 USA: WBZ Newsradio 1030, Boston MA
12. October 2019

0351 1548 G: City Talk, Liverpool

0357  918 E: Radio Inter, Madrid

0402  860 CLM: W Radio, Valledupar

0414 1500 USA: WFED Washington D.C.

0424 1090 USA: WBAL Newsradio 10-90, Baltimore MD

0456 1120 USA: KMOX St. Louis MO

0459 1210 USA: WPHT Talk Radio 12-10, Philadelphia PA

 

 

Click to rate this post!
[Total: 3 Average: 2.3]
Leave a Comment