Press "Enter" to skip to content

Avainsana: OIRT

Suurta jytkyä odotellessa

Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa eivät taida suuresti muuttaa FMDX-kuuntelun historiankirjoitusta. Kuun taitteessa yllekirjoittanut oli viikon reissussa tarkistamassa JSU:n kuuleman Radio Brockenin lähetysmastoa. Samoilla keleillä näin itse MDR Figaron RDS-koodin ja muutamaa päivää myöhemmin otin räpsyjä MDR:n ulkolähetysautoista, jotka paikalla häärineiden setien mukaan olivat Radio-, eikä suinkaan Fernsehen-autoja. Pitihän se varmistaa. 88.4 MHz:lla usein kuuluvasta Figarosta on vielä vaan ID kuulematta. Liekö se sitten sellainen miinusasema, kun se on kuultu jo niin monet kerrat ;).

Reissailun jälkeen (jos sitä ennenkin) on bandilla ollut hiljaista, alabandin satunnaisia nostoja lukuunottamatta. Utö on miehitettynä 28.5.-17.6.2012 ja siellä on kylläkin kuultu hyvinkin asemia. Utö10 oli keskisuomalaisin voimin toteutettu (JY, JOE, PJL ja PSS) ja Utö11 bandia rullaa puolestaan jokavuotinen iskuryhmä (HKU, OSY, JTK, MB, JJK, JUS, JJS ja myös tällä kertaa mukana Utössa kohta ilmeisesti kirjoilla oleva JY). Keskisuomalaisten ekskursiojutut löytyvät täältä ja varsinainen Utö-päiväkirja löytyy täältä.

Mannermaalla sen sijaan kovin kummia ei ole kuultu ja maakuntakierroskin on hieman suppea, johtuen kai siitä että suuri osa aktiivikuuntelijoista on ulkosaaristossa..

1.6.2012 aamukelit itään (OIRT) jotka hyödynnettiin Mynämäellä, Kurikassa ja Helsingissä. Alabandin nostoilla idattiin OnLineLogin mukaan pitkin päivää ainakin puolet Euroopan maista. Laaja Islanti-avaus Kurikasta aina Eurajoelle, Espooseen ja Mynämäelle ja 21 UTC jälkeen harvat ja roiskivat yökelit franskaa Varsinais-Suomessa ja Helsingissä.
2.6.2012 aamulla samanlaiset OIRT-kelit itään. Minuutin Puola-nosto ja 5 minuuttia Essiä Utössa.
3.6.2012 Auroraa KKH:lla Helsingissä. NRK ja SR alabandilla.
4.6.2012 Aamulla pari tsekkiä Oulaisissa, illalla OIRT-ukrainalaisia @ Mynämäki ja Helsinki
5.6.2012 Välipäivä (sillä yllekirjoittanut palaa Suomeen)
6.6.2012 Auroraa Oulaisissa ja Utössa yksi kosovolainen.
7.6.2012 Utössakin kuunnellaan ruotsalaisia tropoasemia, joten ES-kelien on oltava olemattomat…
8.6.2012 Marokkoa ja Espanjaa Utössa. Meteoreja tippuu paljon mutta idejä vähän.
9.6.2012 Valko-Venäjä ja Ukraina OIRT @ Mynämäki. Utössa hyvää keliä BUL, I, GRC ym. Pääkaupunkiseudulla ja Eurajoella balkania ja italiaa. Vielä Pirkkalassa, Joensuussa ja Jämsässäkin kuultiin Balkan-asemia alabandilla. Jyvässeudulla kuunneltiin kohinaa.
10.6.2012 OIRT:lla taas Ukrainaa. Utössa hyvää keliä. Kreikkaa, Turkkia, Bulgariaa ja Romaniaa ainakin Tikkurilassa, Tohmajärvella ja Jämsässä. Lounaassa italialaisia ja sveitsiläisiä. Lisäksi HAS nappasi Palace 91.40 FM Larissasta.
11.6.2012 Hyvin Ranskaa ja Belgiaa Utösta Ruovedelle (PUL). Teiskossa THT kuunteli sujuvasti ranskaa mutta Pirkkalan kuoppa-QTH:ta (JKZ) signaalit eivät tavoittaneet. Jämsässä ja Helsingissä ranskalaisia ja IKA nappasi Lohjalla mm. Sweet FM:n. Le Mouv’n ja juutalaisasema RCJ:n. Uuraisillakin kuului jopa muutamia asemia (MNM 89.0, Musique 91.8, RCF Niévre 89.2, BBC R2 89.3, WDR5 90.3) joten kelit ovat paranemaan päin.
12.6.2012 OIRT-yritystä Utössa, Helsingissä, Jyväskylässä, Uuraisilla ja Ruovedellä. Tohmajärvellä aamulla turkkilaisia alapäässä, ei Istanbulista, mutta harvinaisemmasta Samsunista ja iltapäivällä Israel-keli. Mynämäellä illalla OIRTia ja Utössa upeita espanjalaisia ja portugalilaisia asemia! Suonenjoella telkkarissa näkyi РОССИЯ1 ja Inter TV Ukrainasta. Uuraisilla alennuttiin kuuntelemaan jo keskiaalloilla outoa kiinalaisia 1134 kHz, joka lopetti 1900 UTC musiikkikappaleeseen ja aikamerkkiin. Pakko tulla jostain Euroopasta, ei kai CNR tähän aikaan vuodesta kuuluisi, ainakaan FM-kvadilla ja vanhalla virittimellä jonka tuuppaa AM:lle. Vinkkejä otetaan vastaan!

13.6.2012 Aamulla noin puolen tunnin Saksa-keli, joka havaittiin Helsingissä, Tampereella ja Ruovedellä. Itärajalla HPI:llä MUF peräti 106. Jyväskylässä ja Uuraisilla ruikkivaa menoa. 88.8 SWR 2 ja 89.0 RTL -RDS-koodit. 5 sekunnin nousu espanjan tapaista kieltä (baskia tai katalaania) päätti roiskinnan. 88.9:n 20-25 kiloiset Euskadi Irratia ja iCat FM laittavat mielikuvituksen laukkaamaan.. Tunnin päästä tästä ulkosaaristossa päästiin taas Espanjan makuun.

 

Tiedot on kerätty kuuntelijoiden ilmoittamista havainnoista OnLineLogista ja FMDX.tk:n facebook-ryhmästä. Jos sinulla on havaintoja, voit jättää niitä kommenttiosioon, kertoa vaikka foorumilla tai facebook-ryhmässä.

Vaikka eilinen (11.6.2012) keli alkoikin olla jo monin paikoin parempaa, sitä suurta jyssäystä vielä odotellaan. Viime vuonna 2011 ne taisivat olla jo 27.5. ja 10.6. vaikka 6. heinäkuutakin säilyy muistoissa mukavana kelipäivänä. Edellisvuonna 2010 ne olivat jo 1.-2.6. ja 7.6. Vuonna 2009 sitä ei tullut ollenkaan.. Miten käy nyt..

P.S. Itse matkaraporttia radioaiheisista kohteista seuraa myöhemmin…

 

Twitteristä poimittuna:

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

Alkukauden kelikooste

 

29.4. kauden virallinen avaus (kts. aiempi blogaus)

30.4. Tohmajärvellä avattiin kausi puolalaisilla. Myös RAI, Slovakia ja Radio Wien.

2.5. Kauden avaus Lohjalla (BBC), P-Karjalassa ja Pohjanmaalla UKR-MDA-ROU

3.5. Ukrainaa OIRT:lla Helsingissä

4.-6.5. Meteoreja

10.5. Lohjalla Bulgaria, Helsingissä Mustan Meren rannikkoasemia MUF 101.8

11.5. Uudellamaalla ja Mynämäellä turkkilaisia. Uuraisilla ja Tohmajärvellä BUL.

13.5. Pohjois-Karjalassa Romaniaa ja Bulgariaa ja kauden 1. kreikkalainen

17.5. UKR Jämsässä ja Mynämäelle UKR/Krasnodar OIRT. Pohjois-Karjalaan ROU ja turkkilaisia. Helsingissä Radio Bari.

18.5. Helsinkiin Vesti FM Azov

20.5. Tunnin Islanti-keli Pohjanmaalla

23.5. 6m kusoja Ukrainaan ja Bulgariaan pitkin päivää. Helsingissä illan saalis pätkä bashkiria 67.04:lla ja telkkarilla offsettien perusteella Ufa ja Izhevsk/JTK.  Mynämäellä pitkään ja vahvasti 56.250 TV ääni Venäjäksi/JJJ.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
5 Comments

Turku: Pistekeli Limogesiin / Jyväskylä: OIRT-Töhinää Volgogradiin 31/5/2010

31.5.2010 Limoges -pistekeli
0955 93.0 F: France Inter, Paris. Limoges (87)-tx. [INTER]. Vain RDS.
0957 89.5 F: France Culture, Paris. Limoges (87)-tx. [CULTURE] Vain RDS.
0959 93.7 F: Vibration, Orlèans. Saint-Amand-Montrond (18)-tx. Pienempi n. 10 departementin ketju, joka luki Region Centreen uutisia. Siellä sijaitseekin aseman päätoimipaikka!
1003 102.7 F: Cherie FM, Paris. Limoges (87)-tx. [CHERIEFM] ja sitten syttyi vielä näyttöön [BONHEUR] eli jinglen jälkeen alkaneen kappaleen nimi =)
1007 92.2 F: Fun Radio, Paris. Limoges (87)-tx. Hätäisesti asemannimi puheessa.
1020 89.5 F: France Culture, Paris. Limoges (87)-tx. Nousi uudestaan vielä tuokioksi. Niin myös 93.0.
1023 91.0 F: UNID. Töhähti. Sitten asemat putosivatkin kokonaan.

Kooste muualta Suomesta:

Pohjois-Karjala: OIRT auki jo aamupäivästä ja Turkkilaisia yms.

Varsinais-Suomi: OIRT aivan hiljainen, puolen tunnin pistekeli Limogesiin. Itäosiin ulottui Uudenmaan RUS/UKR -veto.

Satakunta: OIRT auki aamupäivästä ja Itä-Euroopasta asemia myös 90 MHz:n nurkilla, esim. BBC Moldova 89.1.

Keski-Suomi: OIRT auki Volgogradiin, eteläisessä osassa maakuntaa myös 90 MHz:n nurkilla bulgariaa, romaniaa ja ukrainaa

Pirkanmaa: OIRT avoinna, ranskalaisia Limoges-kelin aikaan MUF 107, sen jälkeen alabandilla roiskivaa keliä pitkin Eurooppaa pitkään.

Uusimaa: OIRT-asemien lisäksi venäläisiä ja ukrainaa yli 100 MHz, suuntana Krasnodar erityisesti. Alabandin nousuja mm. Italiaan.

Pohjanmaa: Ranska-keli ulottui myös tänne, lusikkana puurossa romanialainen Kiss FM.

Lähde: OnlineLog ja puskaradio.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
1 Comment

Pikkuavauksia 18.5 ja 20.5-22.5

Aikavälille on osunut muutamia pikkuavauksia. Lähinnä turhauttavaa tökkimistä OIRT:lla, mutta parempihan tämäkin kun ei mitään.
 
18.5.2010
 
Ryhmätoveri JMN Uuraisilla ja allekirjoittanut jumissa työmaalla. Kelisuunta Chelyabinskin oblasti, Kazakstanin raja. Ketjutauhkaa eli Rossiita mm. 71.15MHz, 71.81MHz ja 68.36MHz.
 
19.5.2010
 
Aamu alkoi troposkatterin merkeissä. Alueradiot Oulusta Hämeenlinnaan kuultavissa Keski-Suomessa ja muutamia SR-asemia ruotsista. Essin osalta vietettiin välipäivää.
 
20.5.2010
 
Jälleen OIRT-kutittelua. Itäpuolella Ukrainaa mentiin. Uuraisilla ketjuhuttua eli Rossiita mm. 68.51MHz, 69.08MHz, 69.48MHz ja 70.94MHz. Myös Orfey Volgograd 71.33MHz, Maykop, Adygeya 69.08MHz ja UFM Tbiliskaya KD 67.76MHz. Kazakstanin raja, Checnyy Yarin Mayak ja Rossii 68.57 ja 69.98. Pisteenä i:n päälle 69.98MHz puolen tunnin phone-in – ohjelman päälle ID: ”Radio Rossii Saratov” ja paikallissää tx ihan Kazakstanin rajalla.
 
21.5.2010
 
Aamusella jälleen skatteria ja myöhemmin OIRT:a. Tällä kertaa myös Mustalammen vastaanottokeskus pääsi osingoille. Heikkoa pihahtelua 1112 UTC 72.21MHz paikkeilla. Saratov, Penza ja Ulyanovks edustettuina. Melkoista tökkimistä kaikin puolin. 1605 UTC Etelä-Suomessa pikkuavaus Italiaan ja vastaavasti Keski-Suomessa kuunneltiin kohinaa. HKU:n lokausta lainatakseni: ”Muutaman minuutin ajan kuului asemia vain yhdestä mastosta Salernon provinssista (Perdifumo-Monte Stella-tx-site / 50km Salernosta etelään). Siitä Radicalen lisäksi KissKiss 89.4 / Maria 91.2 ja m2o 92.8 MHz. Tosi pistekeli. Liekö heijastava pilvi ollut 10x10m vai 100x100m”?
 
Keski-Suomen osuus länsibandilta allekirjoitaneen osalta oli nopea noste taajuudella 89.2MHz – romaniaa. Blaah! 1704 UTC jälleen OIRT auki myös Keski-Suomessa. Asemat nousivat kuin tyhjästä ja putosivat yhtä nopeasti kohinaan. mm. 71.90MHz, Donetskin Regionaali 69.77MHz ja Shanson 68.35MHz
 
22.5.2010
 
Jälleen ”mentiin” Etelä-Suomessa n. 0620utc alkaen. Nopeahko italo-avaus, joka ei yllätys, yllätys kantanut Keski-Suomeen saakka. Tarjolla mm. Norba, Bari, Erre yms, sekä MB:n kuulema R Antenna 1, Somma Vesuviano (NA) 96.4MHz.
 

I have everything but the Es I want, it’s sad but true
and everything but the reflections I need to make it through
and every time I look into map, that’s when I realize
just how much I need the skip E!

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment

UltraLight DX – Kevyesti Keveillä Kamppeilla

UltraLight DX – harrastemuoto on yllättävän suosittua etenkin ison lätäkön tuolla puolen. Pohjimmiltaan ideana on siis kevyehköllä laitteistolla haalia kasaan uusia asemia. Allekirjoittaneella ”perinteisten” aaltoalueiden tönkiminen on viime aikoina ollut melkoisen vähäistä. Vaikka maailmanradiot ovat kelpo aparaatteja ei kovinkaan kummoisia tuloksia synny, vaikka onhan toki myönnettävä, että tämähän on pitkälti tuurilaji ja näilläkin vekotuksilla voi hyvällä flaksilla kuulla vaikka mitä. Jotain tarttis tehrä, että FM-kauden talviunen aikana tulisi edes jotain radioharrastettua. Siispä ajatusmallit uusiksi ja vanha ”keksimäni” tai jostain varastamani slogani ilmoille: ”Muokkaa siitä mieleisesi”! Olisiko UltralighDX – harrastusmalli ratkaisu kyllästymiseen perinteisten aaltoalueiden kuulosteluun…

Viimeisimmät Ultralight kotkotukset ovat nähtävillä tiedostokaatopaikalta löytyvästä Gary DeBock:n koostamasta testistä. Kuuminta hottia näyttäisivät olevan Kchibon malli D96L ja Tecsun PL-310 ja PL-300WT. Viimeisimpien näkemieni testien pohjalta D96L ja PL-310 kulkisivat herkkyyden ja selektiivisyyden osilta rinta rinnan. Rakkineet ovat DSP:llä varustettuja ja erinomaisia kevyehköön ultralight-kuunteluun. Laajempaa PL-310 – vertailua löytyy oheisesta artikkelista. Testitulokset olivat sen verran vakuuttavat ja tämä pikkuinen vastaanotin niin ihQ:n näköinen, että tilaus Hong Kongiin lähti eBay-avusteisesti. Positiivinen seikka kyseisen myyjän kanssa oli, että aparaatti lähti seikkailemaan kohti suomea jo seuraavana päivänä ostotapahtumasta 🙂

Tecsun PL-310

Tecsun PL-310

Speksit
(tiedot pohjautuu sekalaisiin informaatiolähteisiin, sillä omaa PL-310 en ole vielä saanut)

  • TECSUN PL-310 DSP (Digital Signal Processing) FM-stereo, MW, SW ja LW.
  • Strategiset mitat: 141 x 87 x 30 mm (L x H x W)
  • Paino: 187g
  • Muistipaikat: 500 (MW, FM, LW – kullekin 100. SW:lle 200)
  • Taajuusalueet:
    1. FM – Alue valittavissa valikosta kolmesta vaihtoehdosta: 64-108MHz, 76-108MHz ja 87-108MHz
    2. MW – 522 – 1620kHz ja 520 – 1710kHz
    3. LW – 153- 513kHz
    4. SW – 2300 – 21950kHz
  • Herkkyys:
    1. FM (S/N=30db) – Less than 2μV
    2. MW (S/N=26dB) – Less than 1mV/m
    3. LW (S/N=26db) – Less than 1mV/m
    4. SW (S/N=26dB) – Less than 20μV
  • Sananen liittimistä:
    1. Ei erillistä linjaulostuloa eli tallentamista varten audio täytyy napata kuulokeliittimestä.
    2. Antenniliitin Sangeanista ja muista vastaavista maailmanradioista tuttu 3.5mm
    3. DC-in – liitin mallia Mini-USB. Positiivisena seikkana akkuparistojen ollessa laitteessa lataus onnistuu myös tietokoneen USB-liittimestä

Toosasta tekee mielenkiintoisen edullisen hinnan lisäksi (alle 50€ kuluineen, tarkalleen omani oli 43€, joten tullausrajakaan ei ylity!) DSP myös FM-alueella, joka sekalaisten tietojen mukaan olisi varsin laadukas. Aparaatista löytyy jopa ulkoantennille liitin FM:lle. Positiivista on myös se, että aparaatti kattaa myös OIRT-alueen! Jos koneeseen tuuppaa ladattavat paristot niiden latataaminen onnistuu mm. USB-portin kautta kytkemälle Tecsun mukana seuranneella piuhalla USB-porttiin kiinni.

Vinkataanpa omaa PL-310 haaveilevalle pikkiriikkinen knoppitieto etenkin eBay:sta hankittaessa ja PayPal:lla maksaessa suosittelen lämpimästi PayPal:n asetuksista muuttamaan  valuuttamuunnoksen tekijäksi pankin. Oletuksena valuuttamuunnoksen tekee PayPal ja heidän riistokursseillaan ostaja maksaa aina hieman ylimääräistä kun taas pankki tekee muunnoksen viimeisimmällä kurssilla! Hyökkää siis PP:n tilillesi klikkaa: My Account -> Profile -> Recurring Payments -> Edit Funding Options -> Conversion Options. Valitse vaihtoehto ”Bill me in the currency listed on the seller’s invoice.” ja klikkaa Submit. Tästä eteenpäin PP:n kuitit tulevat alkuperäisellä valuutalla ja maksut menevät luottokortiltasi euromääräisenä ja pankki tekee valuuttamuunnoksen ostajalle suotuisalla tavalla.
 
PL-310 manuaali englanniksi
Ultralight DX @ FMDX.tk BBS
UltralightDX @ Yahoo Groups
Käyttökokemukset: Tecsun PL-310 @ FMDX.tk BBS
 
 

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
1 Comment

15.6. Pensaasta Penzaan

Aamuavaus käsitteli tälläerää Penzaa ja Ryazania täältä pohjoisesta katsottuna. Penzan pensaikoissa ja Ryazanissa ryvettiin parin taajuuden voimin. 69.29 Mayak (PZ) ja 68.84 Rossii (PZ) kuuluttivat. Etelässä samat pilvet heijastivat tietysti idempään, näillä korkeuksilla mentiin kaakkoon. Kolmantena kuuluneena taajuutena 69.68 rykäisi Moskovan numeron, joka ei johda mihinkään. Nähtävästi kyseessä Ryazanin lähettimestä Narodnoye Radio. Kaksi ensinmainittua kuuluivat koko tunnin, tosin feidaten. Pohjanmaalla liikeradat näyttävät menneen samantapaisesti, joskin siellä muutama kaupallinenkin jaksoi kuuluviin.

Click to rate this post!
[Total: 0 Average: 0]
Leave a Comment