Press "Enter" to skip to content

Juha Hintikka in memoriam (1950-2021)

Juha Hintikka oli monialainen keskisuomalainen radiomies, joka tuli monille meille tutuksi ellei harrasteen, niin ainakin työnsä kautta.

Juha harrasti DX-kuuntelua eri muodoissaan, vaikutti DX-järjestötoimintaan ja toimi myös mikrofonin toisella puolella toimittaen ohjelmia radioasemille ja verifioiden kuuluvuusraportteja.

Juha syntyi Uuraisten Kelloperällä 1940-50 -lukujen taitteessa Pentti-isän ja Sylvi-äidin esikoisena. Myöhemmin perhe täydentyi vielä Ilpo-veljellä. Viitaniemen yhteiskoulun kautta Juha päätyi kieliopintoihin Savonlinnan kieli-instituuttiin opiskellen suomea ja englantia.

Näihin aikoihin sijoittuu myös radioharrasteisiin tutustuminen. Jo 1960-luvun puolivälissä Juha oli mukana ensiaskeleitaan ottavassa Jyväskylän DX-paikallistoiminnassa. DX-kuuntelussa tie vei järjestötoimintaan ja Juha oli SDXK:n johtokunnassa mukana vuosina 1973-1975. 1970-luvun alkupuolella Juhan elämään tuli mukaan myös vaimo Brita.

Harrastus jaloistui työksi ja BBC oli Juha Hintikan työnantajana vuosina 1977-82. Lontoossa Juha asui mukavassa rivitalossa ja toimitti BBC:n suomenkielisellä osastolla ohjelmia.

Suomenkielisessä toimituksessa Juha aloitti vuonna 1977 DX-Hörökorva -ohjelman, joka koostui haastatteluista, asemaesittelyistä ja tarvike-esittelyistä. Ohjelma tuli aluksi kuukauden viimeisenä sunnuntaina. Lisäksi Hintikka teki uutisiin ja kuunteluvihjeisiin painottunutta DX-Extraa joka toinen tiistai.

Toimittajan työt jatkuivat Suomessa Yleisradion palveluksessa. Radio Keski-Suomi antoi Juhalle työtä vuodesta 1986 alkaen. 1990-luvulla Juha verifioi asemalla myös DX-kuuntelijoiden kuuluvuusraportteja.

Juhan radioharrastaminen jatkui 2000-luvulla nettiradiokuunteluna, erityisesti lattariasemat olivat Juhan suosikkeja.

Jyväskylän Palokasta Juha muutti takaisin Uuraisten Kelloperälle lapsuusmaisemiin 2000-luvun loppupuolella vastavalmistuneeseen taloon.

Juha nukkui pois joulukuun ensimmäisenä päivänä 2021.

Juhan Muistoa kunnioittaen:

Sisä-Suomen Radioaktiiviset

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *