FM-kesä 2010 – “Kaikkien aikojen kesäkuu?” – Jukka Kotovirta, Helsinki

 

Epätieteellinen Es-kesien vertailu vuosilta 1974-2010. Tasaisempi käyrä näyttää 5 vuoden liukuvaa keskiarvoa

Vuosi 2010 merkitsi paluuta FM-kuuntelijoiden kultaiseen kaavaan: kesäkuussa kovat kelit, heinäkuussa hieman hyydytellään, elokuussa ei enää Essiä. Keliä todellakin riitti, ja pitkästä aikaa myös tasapuolisesti ympäri Suomea. Vastaavia ilotulituksia on kesäkuussa koettu aiemmin mm vuosina 1985 ja 2006, mutta tämä veti vertoja näille kelien ärhäkkyydellä, pitkäkestoisuudella ja kuultujen asemien määrällä.

Jo toukokuun lopulla vanharouva Essi (joksi tärkeintä FM-kelimuotoa Sporadista E:tä eli Es:ää keliringeissä tavataan kutsua) osoitti elinvoimaisuutensa. Mukavia pikkuavauksia mm. Ukrainaan ja Skotlantiin oli useana päivänä.

Kesäkuun vaihduttua tuli tiukempi ääni kelloon heti 1. päivä 1315 UTC maissa. Espanjalaisia roiskahti niskaan eri puolille Suomea, mm Pekka Hakala (PEH) kuuli FFF-katalaanin Radio RM Barcelonan taajuudella 88.7. Itse ehdin bandille klo 15 UTC maissa ihmettelemään bandilla nousevaa ja laskevaa, suorastaan uhkaavaa kohinaa. Alapaalu 87.5 aukesi kello 1525; asema oli täysin yllättäen R Amore Khaniasta Kreetalta. Siitä keli nousi ensin varovaisesti Balkanille, siitä uhmakkaasti Hollantiin ja roiski sitten vuorovedoin etelään ja lounaaseen. Myös brittejä kuului, vaikka keli ei täysin siihen suuntaan auennutkaan. Sitä vastoin Istanbuliin aukesi; sen vahvat asemat valloittivat bandin tunneiksi kotimaan keskiyön jo lähestyessä. Asemia lokattiin vielä 2300 UTC jälkeenkin. Suuntaa-antavana mittarina lokausten määrä online-lokissa oli tuolta illalta 670 kappaletta ja ennen kuulumattomia asemia kertyi 43 kappaletta.

Unelmien kelikartta DX-Sherlockin ruudulta 1.6. Es-pilvet kerrankin täysin oikeassa paikassa!

2.6 ensimmäiset kelihälyt venäläisistä 108 megaan saakka tulivat puoli yhdeksän maissa Suomen aikaa. Keli veti kuitenkin sopivasti henkeä, jotta allekirjoittanut ehti aamupalaverista pois, ja avasi urut Ukrainaan 0700 UTC. Aamun herkkuhilloa oli mm kieviläiset Jam (Dzhem) FM ja Juha Ylösen (JY) ekana kuulema Radio DJ FM. Puolen päivän jälkeen keli siirtyi lännemmäksi, Sloveniaa, Kroatiaa ja Saksaa, ja hyppäsi sitten iltapäiväksi yllättäen Italiaan pommittaen etenkin varsin harvinaista Venetsian seutua. Kaikki eivät työkiireiden takia päässeet arkena bandille, silti uusia asemia lokattiin tänä päivänä 21 kappaletta.

Pari päivää meni pikkuavauksilla, mutta 5.6 saatiin aimo annos eksotiikkaa, mm Hannu Uotila (HU) kuuli kazakstanilaisen Radio Akzan ja Tapio Kalmi (TAK) irakilaisen Radio Dijlan. Tuikiharvinaisia eteläisiä kreikkalaisia ja kreetalaisia tarttui myös, niinkuin useana kesäkuun päivänä. Illalla Harri Kujala (HKU) ja Jan-Mikael Nurmela (JMN) pääsivät lounaassa tyhjentelemään pariisilaispajatsoa. On-line –loki kertoo 17 plussa-asemaa tälle päivälle. Seuraavana päivänä plussasaldo kohosi 22:een, taas tuli eteläistä Kreikkaa, uusia romanialaisia ja nappasipa HU libanonilaisen Radio Sevanin taajuudelta 90.8.

Tässä kohtaa uumoiltiin Essin menevän viikon jäähylle, mutta mitä vielä. Kesän paras kelipäivä 7.6 alkoi jo aamusta Kroatian ja Unkarin suuntaan, muhi pitkin päivää alabandilla ja riehaantui illaksi upeiksi keleiksi, etenkin itäisiin EU-maihin. Skippi oli huomattavan lyhyt ja esimerkiksi puolalaisia kuului aivan etelärannikolla. Samaan aikaan havainnoitiin jälleen ateenalaisia ja kreetalaisia, mikä pisti monet ihmettelemään yhteyksien geometriaa; liekö kyseessä aito kaksoishyppy vai pitempään yhdessä pilvessä pomppinut signaali vaiko jotain ihan muuta? Sherlockin MUF-kartta näytti Pohjois-Puolassa ennennäkemättömän korkeita värejä, ja sääntöhän kuuluu, että mitä korkeampi MUFfi, sitä lyhyempi skippi on mahdollinen matalammilla taajuuksilla. Online-lokista löytyy tuolle päivälle 756 FM-lokausta, mikä lienee kaikien aikojen ennätys. Asemat olivat kuitenkin tavallisempaa kauraa kuin ensimmäinenä päivänä, sillä plussia kertyi ”vain” 34 kappaletta – hurja määrä sekin mutta ruokahalu kasvaa syödessä. Viisi uusista asemista oli piskuisia unkarilaisia, joista neljä yllättäen kertyi allekirjoittaneelle.

Tuon jälkeen Essillä oli temppuvarasto hetken tyhjillään, mutta pieniä avauksia saatiin silti joka päivälle: 8. päivä alkoi hyvin jännittävästi Etelä-Venäjälle ja Iraniin, mutta vahva avaus katkesi kuin kanan lento. 9. päivä aamulla taas mentiin Venäjälle ja illaksi ehdittiin Italiaan. 10. päivä oli Venäjää lähinnä vain OIRTillä ja 11. päivä saatiin kauan kaivattua brittiä, mutta vain pieninä annoksina. Utö6-retkikunta kuunteli Nauvon lossilla BBC2:n urheilu-uutisia autoradiosta peläten jo bandin täydellistä aukeamista sopimattomalla hetkellä, mutta sitä ei tapahtunutkaan. 12.6 oli sitten täysi välipäivä.

13.6 alettiin rakentaa uutta höyryä koneeseen: pientä Ranska-avausta ja mystiseksi jääneitä portugalilaisia ohjelmia. Illaksi Utö-komennuskunta sai avauksen Espanjaan, mutta pahaksi onneksi sunnuntai-illan jalkapallovoittoinen ohjelmisto ei suosinut paikallisidejä. Vain vuvuzela-pörinän määrästä pystyi heti päättelemään, mikä selostus oli MM-kisoista ja mikä maakuntasarjasta. 14.6 saatiin lisää ranskalaisia Bretagnen seuduilta, mutta myös kreikkalaisia ja espanjalaisia mahtui kuvaan. HU heitti lisää eksotiikkaa peliin kuulemalla uusia marokkolaisia, mm Casa FM:n Casablancasta taajuudelta 88.7. Tämä avaus meni Utössä päivystäneeltä neljältätoista Sonyn XDR-radiolta täysin ohi, mutta tentatiivinen Algeria sentään kuultiin tuntia myöhemmin.

JUS, HKU ja JJK virittävät vertikaalijageja armeijan aitaan Utö6-peditionilla.

15.6 lähenteli jälleen Sitä Täydellistä Kelipäivää. Aamu antoi erittäin mukavan avauksen Bosniaan ja Serbiaan ainakin Etelä-Suomeen. Iltapäivällä saatiin vihdoinkin hyvä brittiavaus, joka aukesi ensin keskisuomalaisille ja valui siitä sitten Suomea alaspäin saavuttaen vesi kielellä odottaneen Utön veljeskunnan viimeisenä. Asemia kuului varsin rajatulta alueelta Pohjois-Englannista, Skotlannista, Pohjois-Irlannista ja Irlannista. Plussaa kertyi ihan mukavasti: 27 uutta asemaa.

Vanha perimätieto osasi odottaa hiljaisuutta brittipäivän jälkeen ja niin kävi nytkin. Vasta 18.6 selvästi kireä Essi heilautti helmaansa pienten Kreikka-kelien verran. Osa Utön komennuskunnasta pakkasi kimpsunsa ja istui sitten ravintolavaunussa itkemässä kahvikuppeihinsa kuunnellen kaikuja kaikkien aikojen Kreikka–avauksesta, joka osui nimenomaan Utöseen 19.6. Kokonaista 55 uutta asemaa löytyy lokista tältä illalta, etenkin Jukka Soini (JJS) kunnostautui putsaamalla koti-QTHssaan tuikiharvinaista Kreikkaa.Mutta kuultiin asemaa muuallakin: Ismo Kauppi (IKA) nappasi ensimmäisen plussa-asemansa, thessalonikilaisen Radio DETh:in.

19.6 napattin Utössä myös kesän ainoa uusi FM-maa eli Libya, maa numero 68. Marko Brask (MB) onnistui nappaamaan Ashababiya-aseman Tripolista muiden kuulolla olleiden korvien edestä, huomion keskittyessä mahdolliseen lounashetkeen. Keli eteni purskeina koko iltapäivän ja illan pommittaen milloin Thessalonikin seutua tai Dodekanesian saaria, milloin Kosovoa tai Etelä-Italiaa ja soppaan mahtui myös makedonialaisia ja turkkilaisia. Mutta kertaakaan bandi ei mennyt tukkoon liiallisesta asemamäärästä, eivätkä normi-italot kiusanneet häiriöksi asti. Paikallisen keskiyön tienoilla keli hetkeksi hiipui alkaakseen saman tien uuden voimakkaan nousun Italian ja Kroatian suuntaan, ennenkuin pöllämystyneet kuuntelijat ehtivät sanoa sanan ”varikkokäynti”. Asemia kuului vielä puoli neljältä yöllä ja monet yölliset musiikkiasemat heltyivät myös ideihin.

Upeat Kreikka-kelit 19.6. aiheuttanut pilvi oli hiukan liian etelässä useimmille.

Toisen kerran yökelit jatkuivat heti aamupäivästä. 20.6 keli ulottui koko Suomeen ja kattoi melkein koko Euroopan: samaan aikaan kuunneltiin esimerkiksi Itävaltaa ja Irlantia. Espanjaakin oli joukossa lohdutuksena Utöstä liian varhain kotiutuneille susille ja harmistukseksi niille, joiden piti purkaa leiri kesken kelien. Päivä keräsi hurjat 583 lokausta, mutta tavisasemien suuri lukumäärä piti plussa-asemat vain 16ssa.

MB (Marko Brask) keskittyy ultralight-FM-kuunteluun M/S Eivorin kannella Utö6-peditionin päätyttyä väkivaltaisesti kesken kelien 20.6. Irlantia pukkaa. OSY (Otso Ylönen) komppaa vieressä.

Lähes päivittäisillä pikkuavauksilla mentiin sitten loppukuu. 24.6 oli mielenkiintoinen avaus Ranskaan ja Pohjois-Afrikkaan, josta algerialaisia paikallisasemia idattiin useita. Chaoui-kielellä uutisoineen Radio Batnan soittama ”kurkkuräppi” kuullosti aidosti hämmentävältä. 28.6 all-around Balkankeleistä jäi leikkaava terä puuttumaan ja samaa voidaan sanoa seuraavan aamun venäläiskeleistä. Essiä alkoi nyt jo vähän väsyttää.

Kesäkuun poispilaamat kuuntelijat nurisivat heinäkuun huonoutta, mutta näin jälkikäteen arvoituna hyviäkin hetkiä löytyi: 7. päivä oli näppärät Ukraina- ja Balkan-kelit. 18. päivä kuultiin enimmäkseen jo kesäkuulta tuttuja asemia, mutta yli viisituntiset kelit olivat sinänsä hienot. Ja uuttakin toki löytyi: Jouni Keskinen (JKZ) löysi mm. uuden venäläisen taajuudelta 87.5: Radio Kabrioletin Yeyskistä.

22.7 alkoi hermojaraastavalla pitkällä ja kapealla brittiavauksella ja jatkui mielenkiintoisena saku- ja tuplahyppypäivänä. Helsinki oli tällöin Suomen huonoin keli-QTH ja muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta allekirjoittanut keskittyi puhaltelemaan roottoriohjaimen nuppiin, kyyneleet silmissä muiden hälyjä lukien. Huippulokaus meni jälleen eksotiikkamaestro HU:lle: Radio Fann Damascuksesta Syyriasta. Loppukuussa Venäjän helteet toivat savun lisäksi hienoja tropoasemia aina Moskovaa myöten. Kaikenkaikkiaan heinäkuulle kirjattiin 760 lokausta (tropolokaukset mukaanlukien) ja uusia Es-asemia kertyi 36 kappaletta – molempia lähes tarkkaan yhtä paljon koko kuussa kuin mitä kuultin pelkästään 7. kesäkuuta!

Elokuusta ei Essin osalta jäänyt paljoa jälkipolville: muutamia heiveröisiä avauksia. Mukavia pikkutropoja riitti elo-, syys- ja lokakuulle. Niistä lisää lokissa ja toisessa artikkelissa tässä numerossa.

Sattuma meitä heiluttaa ja saimme kaksi perättäistä runsaan lumen talvea Helsinkiin. Tulisiko myös toinen samanlainen kelikesäkuu heti edellisen perään? Vastaus selviää pian alkavalla uudella kaudella!

Tuntemattoman valokuvaajan nappaama kuva Essistä?