montemuro

FM-Vuosi 2012 – Jukka Kotovirta, Helsinki

 

Peperadio

 

Kesän 2012 kelit sai kesiksen FM-paneelin raadilta keskimääräisen arvosanan 3 asteikolla 1-5. Keskiverto arvosana ei kerro ihan koko totuutta, sillä kesä tarjosi varsin laadukkaita avauksia ja oli kestoltaan lähes ennätyksellinen huhtikuun lopusta aina syyskuun puoliväliin saakka. Erityistesti kesä jää historiaan kaikkien aikojen belgialaiskesänä; tilastoihin saatiin enemmän uusia pieniä belgejä kuin siellä oli niitä ennestään!

Varhainen kauden avaus

Monien yllätykseksi ensimmäinen avaus saatiin jo huhtikuun puolella: 29.4 oli kohtuullinen pikkuavaus Italiaan. Toukokuu oli tutun nirkoinen, pieniä avauksia esiintyi, mutta kunnon kelit jäivät meitä eteläisemmille leveysasteille. Kuun lopussa tahti kiihtyi ja viimeisenä päivänä oli jo ihan avaus. Itselläni oli illalla muuta menoa, mutta alabandin katiskoista löytyi mm itselleni uusi 87.6 kreikkalainen Radio Stagon Kalampakasta, joka kuuluikin sitten todella upeasti ja lähes putkeen 40 minuutin ajan.

Antennin_nosto

 

Kesäkuu – jackpot Utöseen

Edellinen kesä 2011 oli painajaismainen perinteisellä Utön pedisporukalle, kun ainoat kunnon kelit osuivat matkustuspäivään. Vuonna 2012 oli taas onni puolella, antennit saatiin rauhassa nostaa ylös ja eikun odottelemaan kelejä. Ja saatiinkin hieno kuuden päivän keliputki, joka tuotti itselleni peräti kolme uutta kuultua maata: Portugalin, Marokon ja Islannin.

Kaikki alkoi 8.6 illalla kun bandi hiukan aukeni Espanjaan ja Marokkoon asti. Espanjalaisen KISS FM:n juontaja lupasi ihmeitä ja lupaus toteutui, sillä heikko mutta pippurinen keli jaksoi kantaa 3685 kilometrin päässä olevaan Béni-Mellal:in tolppaan. Utössä oli käynnissä pituusennätyskilpailu, jonka sen hetkinen johtaja sai kantaa Utö-lippalakkia. Aluksi hattu kiersi villisti meteorihavaintojen myötä, mutta pultattiin sitten tiiviisti MB:n päähän näiden kelien kautta koko loppuajaksi.

JY19

 

Juhlat jatkuivat Italialla 9.6 illalla ja Turkilla/Balkanilla 10.6 aamulla. 11.6 saatiin aamupäivän ratoksi kovat Ranska- ja Belgiakelit ja iltäyöllä Islantia. 12.6 ilta oli monelle pediksen kohokohta, kun ensin kuului Torrelaviegan alueen spanskeja ja sitten 1800 tasan aikamerkeillä aukesi Portugali pieneksi hetkeksi.

13.6 keliputki taputeltiin Utössä päätökseen vielä mukavalla spanskiavauksella Madridin ympäristöön. Kärsittyäni susilta tuliaisina saadun flunssanpoikasen tajusin yhtäkkiä, että en jälkeenpäin muistanut näiltä päiviltä juurikaan mitään! Täydellinen arjesta irtiotto, siis.

Utön herkut eivät jakautuneet tasan muualle maahan, vaan avaukset olivat muualla vaatimattomampia lukuunottamatta 11.6 ranskalaiskelejä. Kun loppu kesäkuusta oli kovinkin nuivanpuhuvaa, alkoi monella usko ja happi loppua.

Heinäkuu – jokaiselle jotakin

Heinäkuun 1. päivänä päästiin mielenkiintoisille Turkki-keleille. Normaalista poiketen keli ylettyi Istanbulin eteläpuolelle, mm Bursaan. Seassa kuultiin myös arabeja ja israelilaisia. Tässä vaiheessa kelistä päästiin nauttimaan vain aivan eteläisimmässä Suomessa, kun esimerkiksi Kurikassa JJS pyöritteli tyhjää bandia.

signal107

13.7 illalla näytti kelikartoilla hetken aikaa jo massiivisen upealta, mutta meno pysähtyi kesken kaiken. Uusi yritys seuraavana aamuna tuotti sitten täyttymyksen hienon BeNeLux- ja brittiavauksen muodossa. Sama toistui 26.7 sillä erotuksella, että keli tuntui olevan edellistä voimakkaampi. Päivän erikoisuuksia oli mm satawattinen italiankielinen Radio Prima Liègestä, portugalinkielinen luxemburgilainen Radio Latina sekä Cross Rhythms Teesside, joka on piskuinen 25-wattinen community radio. Korhosen Jarin SDR-tallenteilta ei tunnu loppuvan FFF-belgit, vaan niitä ilmeistyi lokiin tasaisena virtana vielä uuden vuoden puolella! Yllätyksenä oli, että kun avaus tuntui olevan jo mennyt (ja itsekin lähdin huolettomana pelaamaan sulkapalloa jättämättä mitään tallennuksia päälle) britit nousivat uudestaan oikealla voimalla hyvinkin epätavalliseen aikaan eli iltapäivällä 1330 UTC alkaen.

20120714

Mukava kelitilanne 14. heinäkuuta Sherlockin MUF-kartalla. Kerrankin vahvat heijastavat pilvet ovat hyvässä paikassa ja jakavat brittejä ja belgejä tasapuolisesti ympäri Suomea. (www.dxsherlock.info.)

Heinäkuu jatkoi porskutteluaan loppuun asti. 28.7 oli sekaisa ja varsin tukkoinen koko päivän ummetusta potenut avaus, mutta 30.7 saatiin oikeat kunnon sakukelit, joilla baijerilaisia ja baden-württenbergiläisiä pikkuasemia kuului hienosti yläbandia myöten. JMN kirjoittaa Uuraisilta: ”Hienohelma-Essi tykitti upean pistemäisen kelin, joka suosi erityisesti Ceske Budejovicen kaupunkia MUFfin pysyessä 108 MHz:ssa. Keli oli niin stabiili, että bandilta pystyi poimimaan asemia lista kädessä. Pari näistä (Radio Orlik ja CRo Ceske Budejovice) huomioi raportin tavallista paremmin. Jäljempi asema lähetti myös T-paidan!” Nimenomaan heinäkuun kelit suosivat usein vähemmälle jäävää Keski-Suomea, ja niinpä JMN antoikin mennelle kesälle ainoana nelosen arvosanan (asteikolla 1-5).

20120730_1

20120730_2

Edellisen tunnin aikaiset FM-yhteydet 30. heinäkuuta kello 0755 ja 0828 UTC. Kuvia vertailemalla voi huomata, kuinka heijastava Es-kerros on liikkunut länteen päin. Kuvassa näkyy myös muiden eurooppalaisten harrastajien havaintoja. (www.dxsherlock.info.)

Loppukesä jatkui pitkään

Elokuulle osui muutama kohtalainen avaus. 8.8 oli jo vähän hentoinen Italia/Ranska-avaus, 15.8 illalla oli mielenkiintoinen lyhyt skippi Tanskaan ja Hollantiin sekä seuraavana päivänä etelän hetelmien rääppiäiset tyypilliseen tikkuiseen loppukesän tyyliin.

Isompi jymypaukku oli vahva keliputki syyskuun toisella viikolla, aluksi 8.9 varovasti kutitellen, sitten 13.9 ihan monituntisella avauksella Saksaan ja Ranskaan ja uusintana 14.9 Italiaan ja Ranskaan. Kujalan Harrin Perseus-etäasema Utössä pääsi näyttämään kyntensä näillä keleillä, jotka suosivat enemmän lounaista Suomea. Lokakuu toi vielä tullessaan pitkäkestoinen venäläisavauksen lähinnä OIRT-bandille 20.10.

 

Kohta taas mennään

Radiomaailman 3/2013 numeron pääkirjoituksena on kaikkien FM-diksareiden sydänverellä kirjoittama toivelista tulevalle kesälle. Vain kuuntelemalla voi kuulla, joten antennit etelään ja nupit kaakkoon! .

Radio_Stagon

Lisälukemistona FMDX.tk suosittelee silmäilemään blogaajamme JMN kirjoittaman katsauksen kaudesta 2012 Sisä-Suomen näkövinkkelistä.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)