Tarina eräästä radiosta

Kaikille radioihin hurahtaneille on varmaan tuttua se outo tarve saada jossain vaiheessa harrasteuraa vanha klassikkoradio. Sellainen, jolla isä tai isoisä kuunteli Aunuksen Radiota juoksuhaudoissa. Tai kuten autoharrastajat, jotka hankkivat ja entisöivät sunnuntaiajoihin samanlaisen kulkupelin jolla isäpappakin joskus ennen muinoin huristeli. Niin kävi minullekin. Jokunen vuosi takaperin mieleen hiipi ajatus hankkia sellainen radio, jolla tämän päivän veteraanikuuntelijat ovat joskus ensimmäiset kuuluvuusraporttinsa kaukoasemille intoa puhkuen vääntäneet. Yritin hieroa jo silloin kauppoja eräästä Selena B-212:sta, mutta niitä ei saatu silloin syntymään. Tarjoamani 20 euroa oli kuulemma aivan liian suuri summa sellaisesta rotiskosta, ja potentiaalinen myyjä naurahtaen poistui paikalta. Nythän kahdella kympillä ei saa Selenaan varmaan edes nuppia.

 

Kului pari vuotta ja tarve taltioida radiohistoriaa omaan nurkkaan säilyi. Sitten törmäsin erään maalaisliikemiehen aitassa pienehköön Philipsin transistoriradioon. Julmetun tinkaamisen jälkeen ostohinnaksi asettui legendaariset 11 euroa 25 senttiä. Hinta on syöpynyt mieleen iäksi, sillä kaupat sovittiin 12 eurosta, mutta siihen hätään käteisestä jäi puuttumaan 75 senttiä, joten ruhtinaallisen käteisalennuksen jälkeen olin Philips Autoilonan onnellinen omistaja. Ystävämme Google paljasti, että se oli ensimmäisiä Suomen markkinoilla tarjottuja autoradioita, jonka saattoi sekä upottaa kojelautaan, että ottaa kantokahvasta mukaan. Laite ajoittunee jonnekin 1950-1960 -luvulle, ja on Selenaan verrattuna jo oikeasti vanha radio.

 

Philips Autoilona

Philips Autoilona

Herkkyys laitteessa tuntui hyvältä. Aitassakin sillä kuului ainakin Radio Ukraine International, Itävallan radio, saksalaisia ja Valko-Venäjän ykkösohjelma, kaikki 49 metrin alueella. Sen jälkeen Autoilona palveli satunnaisessa sunnuntaikuuntelussa, kunnes kaiutin alkoi vaimentua ja nupit kaakossa sillä kuului enää pientä pihinää ja alkuperäinen 50-vuotias virtalähde alkoi tuoksahtaa hieman kärähtäneeltä. Kun edes virtalähteen vaihto ei auttanut, arvelin syöttäneeni siihen liikaa voltteja ja siirsin radion koristekäyttöön, tosin kunniapaikalle.

 

Vuosi takaperin löysin sitten oikeasti vanhan radion. Tosin jälleen sattumalta. Haeskelin paikalliselta kotikirpputorilta toimivaa putkiradiota, tai salonkiradiota. Salonkivehkeet olivat ruotsalaisia ja järjettömän isoja. Bakeliittiradiot olivat järjestään rikki. Putkiradioista kaksi toimi ja toista myyjä ei sitten halunnutkaan myydä (Luxor Ambassadör!) Niimpä päädyin ostamaan tarkempia tutkimatta sen toisen. Pidimme laitetta 1970-luvun alkupuolen laitteena ja myös 70-luvun hinnalla teimme kaupan. Radio rätisi ja paukkui, jos sen kytkimiin erehtyi koskemaan. Sain takuun. Toosan voi tuoda pois jos en saa sitä toimimaan kunnolla. Jo koekuuntelussa Radio Nacional de España idasi lyhytaalloilla, kadoten pian kun kaiutin meni lakkoon. Ainakin lyhkästen putki tuntui toimivan joten löin rahat kouraan ja kannoin toosan kotiin. Sijoitin laitteen pähkinäpuisen sohvan alle palatakseni myöhemmin asiaan. Siitä, mitä kuluvan vuoden maaliskuussa radiolle tehtiin, turisin jo tarpeeksi aiemmissa blogauksissa. Mainittakoon kuitenkin, että vasta tuolloin takapaneelista huomasin viimeisimmän huollon olevan tehty vuonna 1950. Mitä ilmeisimmin Körting olikin 30 vuotta arvioitua vanhempi, mallinumerosta päätellen v. 1939.

 

Körting Honoris 39 GW

Körting Honoris 39 GW

Radiolaitteiden määrän kasvaessa kroonisesti olen tullut siihen tulokseen, että jotain pitää myös poistaa. Rikkimenevien laitteiden määrä on 20% siitä, montako niiden tilalle ostetaan. Niitä pitäisi siis varmaan joskus myydäkin. Heinäkuun viimeisenä päivänä otin Autoilonan hyllystään kunniapaikalta. Kun sunnuntaikuunteluihinkin on löytynyt oikeasti vanha radio, Autoilonan voinee myydä tarpeettomana. Ainakin, jos saan vaimentuneen kaiuttimen pelkällä putsauksella kuntoon. Sillähän on kuunneltu varmastikin vähän. Se on maannut pitkään tarpeettomana aitan hyllyssä ja itse olen kuunnellut sillä vain korkeintaan kirkonmenot. Takapaneelin takaa löytyi mielenkiintoinen yllätys. Kokonaiset 5 kpl luultavasti 1970-luvulta peräisin olevia Philipsin 1.5V paristoja! Radio on siis myös paristokäyttöinen! Sumuteltuani sähkölaite-CRC:tä (5-56) sattumanvaraisesti sopivannäköisiin paikkoihin raaputin vielä kytkimistäkin hammastikulla viimeisenkin pölyhiukkasen ja puunasin radion viimeisen päälle kauniiksi. Kohtalon ivana koekuuntelun aikana asteikkolanka tietenkin katkesi.

 

Avasin n+2 kappaletta ruuveja. Ne kaksi viimeistä olivat tälläkin kertaa ne merkitykselliset, joiden takaa pääsin asteikkonaruun käsiksi. Naru oli poikki, kuten pelkäsinkin, Olisikin ollut liian helppoa, jos se olisi vain luiskahtanut roiskuneen CRC:n ansiosta kelalta. Naru kiersi 6 erikokoisella horisontaalisella ja vertikaalisella, sekä vinolla kelalla, joista yhdessä oli kaksi uraa. Tein vahvasta karhunlangasta uuden asteikkolangan. Kului tunteja sovittaa kaikki kolme humanistista aivosolua insinööriasentoon. Sitten lopulta näytti siltä, että kaikki kelat pyörivät ja vieläpä samaan suuntaan. Vasta umpisolmun tehtyäni huomasin, että lankaan olisi syytä jättää varaa myös asteikolla liikkumiseen. Autoilona soitti nyt Radio Vegaa hieman sivusta. Tällainen yksitaajuusradio voisi tehdä kauppansa Pohjois-Koreassa, mutta yksityinen myynti netin yli sinne voisi olla hiukan haasteellista.

 

Insinööriasento uudelleen päälle, ja pidempi, mutta edelleen liian lyhyt siima paikalleen. Kaikki näytti jälleen toimivan ja viisarikin liikkui, tosin vain 1/3 asteikon verran. Pistin radion silti pakettiin. Muutama ruuvi jäi ylimääräiseksi, kuten oikein tehdyssä kasausvaiheessa kuuluukin olla.

Koekuuntelussa huomasin äänenlaadun ja voimakkuuden parantuneen huikeasti. Tosin liian lyhyt asteikkonaru päästää vain 41 metrille ja ULA-alueelta kuuluvat taajuudet 97.4-103.4. Asteikkomerkkikin meni hiukan väärälle kohdalle. Spanish National Radio tuli silti heti tujakasti 80-luvun rock-konsertillaan ja Radiostahtmos Makedonias soitti kansanmusiikkiaan. Myös 41 metrin vitsaus CRI rääkkäsi kaunista ranskan kieltä. Ei kai näin kauniisti soivaa radiota voi myydä.

 

Lopputulemana tulin siihen tulokseen, että Autoilona mahtuu pienenä radiona edelleen omalle paikalleen radiohyllyssä. Huonosti korjattua radiotahan ei kehtaa edes kaupitella, eikä taloustilanteeni kaadu yhteen tai kahteenkaan kiinni olevaan kymppiin. Sitä paitsi paristokäyttöisenä tällä lähestulkoon esihistoriallisella autoradiolla voikin kuunnella vaikka sähköttömässä pihamökissä, jossa tapaan ennen pehkuihin painumista kuulostella juurikin kreikkalaisia kansansäveliä. Autoilonan kanssa oppi taas yrityksen ja erehdyksen kautta jotain radiotekniikasta, ainakin asteikkolangan vaihtamisesta. Ja ompahan talvi-illoiksi jotain tekemistä puhdistaa loputkin hapettumat, vaihtaa palanut merkkivalopolttimo ja sovitella pitempää karhunsiimaa paikalleen!

Please wait...

JMN

27 vuotias humanistinretale. Kädetön kaikessa mikä liittyy tekniikkaan, mutta innostus sitäkin suurempi. Erehtymällä oppii ja yrittämällä kuulee.