Press "Enter" to skip to content

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä – Rakkaudesta lajiin!

Bloggaajilla on tapana kirjoittaa loppuvuodesta yhteenveto vuodestaan. Itsekin olen muihin blogeihin tällaisia päivityksiä kirjoitellut ja ajattelinpa näin vuosikymmenen vaihtuessa kirjoittaa pidemmän yhteenvedon kuluneesta harrasteajanjaksosta. DX-Kuuntelija olen ollut vuodesta 1991. Täytin sinä vuonna 16, joten radioharraste on ollut elämässäni kohta 29 vuotta. Ensimmäinen aktiivinen ajanjakso oli vuodet 1991-1997 ja sen jälkeen muut kiireet siirsivät harrasteen syrjään miltei kymmeneksi vuodeksi. Ajattelin tässä bloggauksessa sivuta 15 vuoden harrastejaksoa joka ajoittuu vuosille 2005-2019. Tämä ajanjakso on ollut innostusta, iloa, uuden oppimista, hyviä tuttavuuksia, sekä tekemisen meininkiä, mutta myös turhautumista, pettymistä, ärsyyntymistä ja kyllästymistä.

Kun ensimmäinen harrastamisen ajanjakso päättyi ja DX-Kuuntelu siirtyi lähinnä ohimennen kuunteluun ja Radiomaailman lukemiseen kirjastossa. Kiinnostusaste DX-Kuunteluun oli pohjalukemissa. Kuuntelu vielä kiinnosti 90-luvun lopussa, mutta noihin aikoihin uskollisesti palvellut Grundig 700st radioni särkyi korjauskelvottomaksi ja sen jälkeen ei matalapalkkaisella duunarilla ollut varaa hankkia uutta radiota.

Kiinnostuksen kohteet olivat enemmänkin uudessa ja ihmeellisessä internetissä ja tietotekniikassa. Mutta tiedättehän sen, kun kerran on kipinä tähän harrasteeseen syttynyt se kytee siellä alitajunnassa aina ja lopulta vuonna 2005 innostus pääsi jälleen leimahtamaan kun pelastajaksi valkoisella ratsullaan saapuivat pienet edulliset kiinalaiset taskumaailmanradiot. Tällaisen bongasin ensin jostain radioharraste Usenet-ryhmästä, jossa kyseistä laitetta kehuttiin näppäräksi pikku radioksi, joka on myös helposti modattavissa. Tämä laite totteli nimeä Finly ja sitä myytiin R-Kioskilla alle 10€ hintaan. Tällainenhan oli pakko hankkia ja kun sellainen löytyi Kortepohjan R-Kioskin ylähyllyltä niin raha vaihtoi omistajaa ja Janne löysi jälleen radion ihmeellisen maailman.

Finly oli ’ihan kiva’ vastaanotin, jolla pääsi jälleen kuuntelemaan maailman ääniä. Innostus lähti laukalle ja pitkän tauon jälkeen liityin takaisin Suomen DX-Liittoon ja vähitellen hankin myös toisen hieman tasokkaamman maailmanradion. Tämä ajanjakso oli sitä aikaa kun totuttelin jälleen bandille ja kuuntelemaan asemia. Kuuntelu oli jälleen kivaa ja oli kunnia-asia kuulua liittoon.

Vuonna 2006 bongasin FM kausikatsauksen ja kun kaupunkilaisena ei kummoisia asemia tarvinnut toivoa heikkojen antennivetomahdollisuuksien vuoksi, tuntui FM kuuntelu minulle sopivalta touhulta. Es- ja tropolelit veivät allekirjoittaneen mennessään. Ensialkuun laitteisto oli suht köykästä. Simppeli yagi ja jokin random viritin, johon itse modasin kapeammat suotimet. Pelkästään FM:llä puuhasin vuodet 2006-2014. Tämä ajanjakso oli sitä tekemisen meininkiä. Tekniikka kehittyi ja SMS-hälyrinkien kaveriksi tulivat Microsoft Messengerin ryhmäkeskustelut. Joskus vuonna 2005 tai 2006 tutustuin Jan-Mikael Nurmelaan (JMN), jonka kanssa tuli ja tulee edelleenkin vaihdeltua ajatuksia niin harrasteesta kuin elämästä muutenkin.

Perustimme muistaakseni vuonna 2006 tämän FMDX.tk – sivuston, johon päätimme kirjoitella kuulumisiamme harrasteen parissa. Sivustomme sai jo alkumetreillä paljon negatiivista palautetta, tuli toki kiittävääkin, mutta jostain syystä tekemisemme aiheutti jonkin verran kipakkaakin palautetta ja vähättelyä. Kuitenkin nämä vuodet 2005-2014 oli kaiken kaikkiaan huikea ajanjakso.

Laitteet kehittyivät ja vanhat modatut virittimet siirtyivät syrjään, kun saataville tuli Sony XDR-F1HD. Joka vuosi opittiin uutta ja koettiin huikeita kelielämyksiä. Edelleenkin itselleni FM-kesä 2010 on maagisin kesä, vaikka senkin jälkeen on ollut monta upeaa vuotta. Yhteisöllisyys kukoisti, tuntui hienolta olla osa porukkaa ja tehdä jotain yhteisen harrasteemme eteen. Otin hoitooni ensin Britti QSL-palstan ja hieman myöhemmin Brittilokin. Näinä innostuksen vuosina oli itsestään selvää, että jotain pitää tehdä liittomme eteen. Se on ollut vuosia mantrana allekirjoittaneelle. ”Mitä minä voin tehdä yhteisen liittomme eteen”, eikä niin päin, että mitä liittomme voi tehdä minun hyväksi. Halusin omalta osaltani tehdä edes jotain, joten tein lokia ja QSL-palstaa. Kirjoittelin myös yhteiseen FMDX.tk harrasteblogiimme, vaikka soraääniäkin kuului, että tämä kaikki on pois Radiomaailman sisällöstä, kun materiaalia työstetään muualle kuin lehteen. Samalla juristiin myös, että yhteisö pirstaloituu ja tieto on hajallaan pitkin poikin.

Edelleen oli se tekemisen meininki. Tuntui että koko ajan oppii uutta ja touhu oli kivaa. Sitä se on toki vieläkin. Kuuntelu on todella mukavaa ja opettavaista. Perustimme oman paikallisyhdistyksen: Sisä-Suomen Radioaktiviset ry ja pienessä mittakaavassa yritimme aktivoida paikallistoimintaa meidän kulmille. Monessa tuli oltua mukana ja näissä vuosissa on paljon hyviä muistoja ja loistavia kavereita. Vuoden 2014 myötä tuli myös perinteinen DX-Kuuntelu paremmin mukaan harrastamiseeni. Vuosien tauon jälkeen aiemman satunnaisen kuuntelun lisäksi alkoi keskiaallot kiinnostamaan enemmän. Ensin britit ja iberia ja siitä sitten vähitellen mukaan tulivat myös lähi-itä ja piraattikuuntelu. Laitteet olivat vielä maailmanradioita ja vanhoja liikennevastaanottimia. Antennit luokkaa sitä ja tätä, mutta niilläkin kaupunkiolosuhteissa kuului.

Vasta SDR-vastaanotin oli sellainen mikä citykuuntelijalle avasi taivaan. Hemmetti sillähän kuuli kaupunkiolosuhteissakin vaikka ja mitä. Eka keskiaaltojenkki vuonna 2016 naurettavalla langanpätkällä ja AirSpy Minillä oli melkoinen elämys. Oho! Kuulen jenkkejä! Tämä innosti tutkailemaan aihetta enemmän. Väkertelin mahdollisimman pitkän langan ja kuuntelin vääräksi tavaksikin sanotulla tyylillä livenä asemia. Kaistatallenus ei tuntunut ollenkaan omalta jutulta, missä hemmetin välissä niitä kerkeisin tutkimaan, kun livetallennuksiakin joutui hiomaan antaumuksella. Vuodet 2016-2017 oli innokasta AM aikaa. Kesät oltiin toki autuaasti FM:llä, se rakkaus tuskin koskaan sammuu, mutta iltojen pimetessä veri veti keskiaalloille ja ihmettelemään TA-signaaleja. Tulipa siinä iltapuhteina askarreltua liitolle yhtenä tekijänä myös uudet nettisivutkin. Itseasiassa koko alkuperäinen runko on allekirjoittaneen käsialaa. Siitäpä tosin ei ole enää jäljellä kuin WordPress moottorina.

Jossain välissä aloin huomaamaan, että ilmapiiri harrasteen parissa on muuttunut. En tiedä milloin tämä tapahtui, oliko sitä aikaa kun SDR vastaanottimet yleistyi kaiken kansan laitteiksi, mutta jotain kuitenkin tapahtui. Touhu muuttui kyynisemmäksi ja suorituskeskeisemmäksi. Ehkä kyynistyin itsekin: “Kaikki on jo kuitenkin kuultu”. Julkista vinoilua ja suoranaista vittuilua alkoi olemaan enemmän, kuin koskaan aiemmin. Asemia jyystettiin ja jyystetään hampaat irvessä. Koko harrasteen ydin tuntuu olevan kaistan tallennus ja aiemmin Suomessa kuulemattomien asemien kuuntelu. Mikään muu ei ole mitään. Kaikki muut harrastetavat ovat vääriä. Mikään ei tunnu tällaisessa ilmapiirissä miltään. Tuli hetkiä, ettei itselleen uudesta asemasta osannut nauttia, kun se on jo kuultu ennenkin. Se iskostui todella syvälle selkäytimeen. Vaikka puhutaan mitä, ilmapiiri muuttui ahdistavaksi. Homma ei ollut enää kivaa.

Kuuntelu on aina ollut mukavaa, mutta oheistoiminta ei. Itselleni viimeisin vuosi 2019 on ollut kuuntelun kannalta huikea vuosi, mutta järjestötoiminnan ja yhteisöllisyyden kannalta yksi ankeimmista. Muutamat yksittäiset tapaukset, joita olen sivunnut aiemmissa blogauksissani ovat saaneet maljan vuotamaan yli ja tappanut talkoohengen. Viimeinen niitti allekirjoittaneen kohdalla oli erään korkealle arvostamani harrastekaverin poistuminen mitään sanomatta pienestä WhatsApp harrasteryhmästämme, joka vihdoin avasi silmät, että ilmapiirissä on jotain todella pahoin pielessä, eikä tää enää ole mun juttu!

Tämä oli myös yksi syy miksi nostin kädet ylös ja päätin, että olen sen 15 vuotta tehnyt jotain liittomme hyväksi, on aika olla välillä se jonka hyväksi tehdään jotain. Miksi kuuntelen kiukuttelua ja vinoilua. Ei talkoissa tarvitse sentään kaikkea paskaa niellä. Nyt on minun aika tulla valmiiseen pöytään valittamaan, kuinka kaikki on päin helvettiä. Niinpä vuosi 2019 päättyy osaltani siihen, että luovuin vuosia pitämistäni palstoista, enkä avusta lehteä enää mitenkään. Lokaamisen lopetin jo aikoja sitten. Loki aiheuttaa niin paljon voimakkaita tunteita, että itselläni ei moiseen riitä aika ja energia. Lokata voi onneksi helpomminkin vaikkapa kansainväliseen MWList:n ja FMList:n. Se ei ole onneksi virallinen SDXL loki, joten sinne lokaaminen ei aiheuta kenellekään hepulia.

Vuosia kysyin, mitä minä voin tehdä liittomme hyväksi, mutta viime aikoina olen miettinyt, mitä liitto voi tehdä minun hyväksi? Mitä saan vastineeksi jäsenmaksulleni muutakin kuin armottoman keljutuksen ja jäsenlehden? Tällä hetkellä koen, että en saa vastinetta rahoilleni. En halua tukea liittoa, joka hiljaisesti hyväksyy tiettyjen ryhmittymien käytöksen ja toiminnan.

Olemme onneksi hissuksiin saaneet luotua tänne Sisä-Suomeen pienen vireän harrasteporukan, jossa kaikki eivät edes fyysisesti majaile Keski-Suomessa, eikä se ole tässä edes oleellista. Yhteisön aktiivit ovat hajallaan pitkin poikin suomea ja jopa ulkomaita. Kaikki eivät ole edes varsinaisesti Radioaktiivisten yhdistyksen porukkaa, vaan olemme reippaasti kelpuuttaneet kaikki halukkaat osaksi yhteisöämme. Tässä pienessä ryhmässä on edelleen sitä aitoa tekemisen meininkiä ja yhteisöllisyyttä. Keskeiseksi kohtaamispaikaksi on muodostunut oma WhatApp-ryhmämme, FMDX.tk sivusto ja keskustelufoorumi. Etenkin WhatsApp-ryhmäämme on kerääntynyt erittäin mukava harrasteporukka, jossa kannustetaan ja tsempataan toisia ja asemia ihmetellään sulassa sovussa porukalla! Tästä erityiskiitos kaikille kanavamme ahkerille kuuntelijoille.

Tämä vuosikymmen päättyy osaltani hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kuuntelu ja Radioaktiivisten toiminta on tällä hetkellä ne eniten iloa tuottavat ja tällä hetkellä panostan kaiken enrgiani ja intoni tähän pieneen aktiiviseen porukkaan. Valitettavasti tällä hetkellä en löydä mitään syytä osallistua Radiomaailman tekemiseen ja muutenkin jojoilen jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välimaastossa.

Toivottelen tasapuolisesti kaikille jäsenstatukseen ja kuuntelijastatukseen katsomatta oikein hyvää ja onnellista vuotta 2020! Muistakaa kuunnella, sillä tämä on hieno harrastus!

[Total: 2   Average: 5/5]

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *